Formica sanguinea

Muurahaiset.net

Formica sanguinea Latreille, 1798
Luokittelu
Alaheimo	Formicinae
Sukuryhmä	Formicini
Suku	Formica
Alasuku	Raptiformica
Synonyymit
Suomalaiset nimet	Verimuurahainen
Vieraskieliset nimet
Sukulaislajit
Levinneisyys Suomessa

Sisällysluettelo 1 Levinneisyys, Yleisyys ja Uhanalaisuus 2 Ulkomuoto ja tunnistaminen 3 Yleistiedot 4 Biologia & Käyttäytyminen 5 Torjunta 6 Muuta 7 Kasvattaminen ja hoito 8 Lähteet & Lisätietoa

Levinneisyys, Yleisyys ja Uhanalaisuus

• Levinneisyys:
• Levinneisyys Suomessa: Al-Li
• Yleisyys:
• Uhanalaisuus:

Ulkomuoto ja tunnistaminen

• Työläinen:
• Kuningatar:
• Koiras:
• Erityistä:
• Ohjeet tunnistamiseen: kts. Muurahaisten tunnistaminen

Yleistiedot

• Elinympäristö:
• Pesän perustaminen:
• Pesä:
• Isäntälaji(t):
• Pesävieraat ja loiset:
• Yhteiskunnan koko:
• Ravinto:
• Kuningattaret:
• Kastit:
• Territoriaalisuus:
• Lisääntyminen:
• Talvehtiminen:
• Yksilönkehitys:

Biologia & Käyttäytyminen

Verimuurahainen, Formica (Raptiformica) sanguinea, on toisten muurahaislajien orjuuttaja eli sosiaaliparasiitti, joka täydentää työläisjoukkoaan orjilla. Orjuutuskäyttäytyminen voidaan nähdä verimuurahaisen territoriaalisuuden ja ravinnonkeruustrategian luonnollisena jatkeena (Mori ym. 2001). Mustamuurahainen (F. fusca) on Euroopassa laajimmalle levinnyt ja eniten orjana käytetty laji (Hölldobler & Wilson 1990, Czechowski & Rotkiewicz 1997). Orjien hankkiminen tapahtuu ryöstämällä oman yhteiskunnan lähellä, jopa 100 metrin päässä olevista F. fusca -lajiryhmän (alasuku Serviformica) pesistä koteloita ja jonkin verran toukkia (Mori ym. 2000).

Verimuurahaisten ryöstöretket tapahtuvat yleensä heinä-elokuussa ryöstäjien seksuaalien lähdettyä pesästä (Hölldobler & Wilson 1990, Vepsäläinen & Savolainen, suullinen tieto). Ne alkavat aamupäivällä ja loppuvat iltaan mennessä. Verimuurahaisjoukko seuraa ryöstettävän mustamuurahaispesän löytäneen työläisen jättämiä hajujälkiä ja kerääntyy samaisen mustamuurahaispesän suuaukolle. Verimuurahaistyöläiset kaivavat suuaukon esiin, hyökkäävät sisään ja kantavat mustamuurahaisten jälkikasvun omaan pesäänsä. Mustamuurahaisten pesässä käydään raivokkaita taisteluita, jossa kuolee myös verimuurahaistyöläisiä (Mori ym. 2000, Mori ym. 2001). Tämä johtaa siihen, että ryöstöretket kestävät suhteellisen kauan verrattuna esim. amatsonimuurahaisen (Polyergus rufescens) tekemiin, jonka kemialliset ja morfologiset sopeumat orjuuttamiseen mahdollistavat hyvin nopean ja tehokkaan ryöstelyn (Mori ym. 2001). Ryöstetyt jälkeläiset kuoriutuvat verimuurahaispesässä ja aikuiset sulautuvat leimautumalla verimuurahaisten yhteiskuntaan, jossa ne toimivat orjatyöläisinä (Hölldobler & Wilson 1990, Mori ym. 2000).

Hölldoblerin ja Wilsonin (1990) mukaan verimuurahainen ryöstelee suhteellisen harvoin; yksi yhteiskunta ryöstää muutaman kerran vuodessa, mikä on vähän verrattuna esim. amatsonimuurahaisiin tai osaan pohjoisamerikkalaisista sanguinea –ryhmän (alasuku Raptiformica) lajeista, mm. F. subintegra (Savolainen & Deslippe 1996b). Morin ym. (2000) tutkimuksessa F. sanguinean ryöstelyaktiivisuus oli kuitenkin melko suuri verrattuna aikaisempiin kirjallisuudessa esitettyihin tietoihin (esim. Hölldobler & Wilson 1990). Morin ym. (2000) mukaan kaksi yhteiskuntaa ryösteli 24 kertaa 78 seurantapäivän aikana, joista 14 kohdistui Serviformican pesiin. Osa ryöstöretkistä suuntautuu siis muihin kuin orjalajien (Serviformica) pesiin ja nämä retket ovat luonteeltaan ravinnon saalistusretkiä (Mori ym. 2001).

Verimuurahainen on ns. ehdollinen (fakultatiivinen) orjuuttaja eli se tulee toimeen myös ilman orjia. Eräät muut muurahaiset, esim. Polyergus, F. subintegra, ovat tätä vastoin ehdottomia (obligatorisia) orjuuttajia ja eivät siten voi elää ilman orjiaan (Savolainen & Deslippe 1996b). Yhteiskunnassa olevien orjien määrä voi kuitenkin olla useita tuhansia (D’Ettore & Heinze 2001). Verimuurahaispesien prosentuaalinen orjamäärä vaihtelee ja on enimmillään 20 % - 50 % yhteiskunnan kokonaistyöläismäärästä (Czechowski 1996). Orjatyöläiset näyttävät lisäävän verimuurahaisten kelpoisuutta (Savolainen ja Deslippe 1996a), koska orjat toimivat isännilleen ikäänkuin ylimääräisenä yhteiskuntaluokkana (Hölldobler & Wilson 1990). Morin ym. (2000) mukaan F. fusca -orjat työskentelevät enemmän pesässä, kun taas orjuuttajat keräävät ravintoa ja tekevät ryöstöretkiä. Suomessa tosin verimuurahaispesien orjat käyvät säännöllisesti ja isoin joukoin samoissa kirvapuissa kuin orjuuttajansakin (Vepsäläinen, suullinen tieto).

Torjunta

• Asuntovieras:

Muuta

Kasvattaminen ja hoito

Lähteet & Lisätietoa

• Czechowski, W. & Rotkiewicz, W. 1997: Relations between Formica sanguinea Latr. and Formica cinerea cinerea Mayr (Hymenoptera, Formicidae) - An unusual form of Dulosis. — Annales Zoologici (Warsaw) 47: 469–478.
• D’Ettore, P. & Heinze, J. 2001: Sociobiology of slave-making ants. — Acta Ethologica 3: 67–82.
• Hölldobler, B. & Wilson, E.O. 1990: The Ants. The Belknap Press of Harvard University Press, Cambridge, Mass. 732 s.
• Mori, A., Grasso, D. A. & Le Moli, F. 2000: Raiding and foraging behavior of the blood-red ant, Formica sanguinea Latr. (Hymenoptera, Formicidae). — Journal of Insect Behavior 13: 421–438.
• Mori, A., Grasso, D., Visicchio, R. & Le Moli, F. 2001: Comparison of reproductive strategies and raiding behaviour in facultative and obligatory slave-making ants: the case of Formica sanguinea and Polyergus rufescens. — Insectes Sociaux 48: 302–314.
• Savolainen, R. & Deslippe, R.J. 1996a: Slave addition increases sexual production of the facultative ant Formica subnuda. — Behavioral Ecology and Sociobiology 38: 145–148.
• Savolainen, R. & Deslippe, R.J. 1996b: Facultative and obligate slavery in formicine ants: frequency of slaves, and proportion and size of slaves. — Biological Journal of the Linnean Society of London 57: 47–58.