PDA

Näytä koko versio : Hups!


Eskous
31.07.2006, 13:09
Eilen illalla sattui pikku vahinko. Toisen viholaisyhteiskuntani putkipesä alkoi näyttää melko kuivalta, joten päätin lisätä sinne muutaman tipan vettä.

Kolme tippaa kraanasta... - Mitä ihmettä?! (Vesi ei imeytynyt.) Apua! Muurahaisethan hukkuvat!

Hädissäni en keksinyt muuta paikkaa tyhjentää putkea kuin mauriaisten ja liekomuurahaisten jo asuttama formikaario. En tietenkään halunnut että viholaiset leviävät ympäri kämppää. Sain vedet pois putkesta, mutta sen mukana tulivat mm molemmat kuningattaret. Arvelin että ne menisivät takaisin koeputkeensa, jonne oli jäänyt muutamia työläisiä, ja jonka suuaukon laitoin ihan niiden viereen. Mutta ei, suurempikokoinen kuningattarista löysi kolon jonne meni, ja pian sinne kannettiin toinenkin kuningatar ja harhailevia työläisiä. Kun näin etten saa viholaisiani enää takaisin koeputkeen, ravistelin loputkin työläiset formikaarioon. Yksikään niistä ei loppujen lopuksi hukkunut.

Olin juuri buustannut koteloilla ko. formikaariossa olevaa mauriaisyhteiskuntaa niin että sen työläisten lukumäärä tulee pian olemaan arviolta noin 200, kunhan loputkin päästetään ulos koteloistaan. Viholaistyöläisiä on noin 20, koteloita muutama, yksi koiras ja yksi "macrogyne" ja yksi "microgyne" kuningatar. Viholaisilla taitaa olla melkoisen huonot mahdollisuudet selvitä voittajina. Jos mauriaiset hoksaavat viholaisten pesän ja hyökkäävät massalla, niin peli on sillä selvä.

Saapa nähdä miten tuossa käy. Mauriaiset näyttävät lisänneen partiointiaan saatuaan kannettua kotelot pesäänsä...

Werty
31.07.2006, 14:09
OHO, johan sattuu ja tapahtuu!

Millainen formikaario sinulla on ja eikö viholaisia saa sieltä mitenkään pelastettua?

Eskous
31.07.2006, 15:33
Formikaario on noin kahdenkymmenen litran muovinen akvaario, joka on puoliksi täytetty (pohjalta lukien) puupurulla, puusuikaleilla, mullalla ja reunoilta vaalealla hiekalla. Koska multaa on puusuikalekerroksen päällä enimmilläänkin vain muutaman sentin kerros, niin siinä olevista koloista pääsee syvälle puusuikaleiden sekaan. Olisi hyvin vaikeaa saada kaikki viholaiset talteen sieltä. En viitsi tonkia "maisemaa" piloille kun en tiedä varmasti saisinko kuningattariakaan talteen.

Eskous
01.08.2006, 12:18
Viholaisia ei ole näkynyt. Joko ne käyttävät fiksua strategiaa, pysyen piilossa (ja liikkuen vain öisin), tai sitten mauriaiset ovat jo tappaneet ne. Jälkimmäisestäkään ei ole mitään todisteita. Tosin jos hyökkäys tapahtuu maan alla, ei siitä taida paljon todisteita jäädäkään.

Shai
01.08.2006, 12:36
Mielenkiintoinen tilanne ;D. Viholaiset pärjäävät kyllä todella hyvin mauriaisille, mutta ylivoima taitaa olla liian suuri. Saattaa kuitenkin olla, ettei sotaa ihan heti tulekaan. Formikaario on kuitenkin sen verran pieni, että ennemmin tai myöhemmin tulee ruumiita. Tiedä sitten hyökkääkö kumpikaan laji välttämättä toisen pesään(?)

Camponotus
01.08.2006, 13:12
Mauriaiset varmasti hyökkää, hyvin agressiivinen laji loppupeleissä ;D

Eskous
01.08.2006, 17:34
Enpä tiedä. En ole kertaakaan nähnyt että mauriainen olisi tuossa formikaariossa yrittänyt tunkeutua liekomuurahaisten pesäkäytävään. Yleensäkään mauriaiset eivät näytä olevan kovin kiinnostuneita tutkimaan maassa olevia koloja. Suurin vaara viholaisille on ehkä se että mauriaiset läytävät pesästään maanalaisen reitin viholaisten pesään omaa pesäänsä laajentaessaan.

Mauriaisten kanssa tuon saman formikaarion jakavien liekomuurahaisten suhteen ei tarvitse olla yhtään huolissaan. Kyllähän mauriaiset niitä toisinaan riepottavat mutta jossain vaiheessa liekomuurahainen pääsee aina karkuun. Kuningattarensa ja jälkikasvunsa liekomuurahaiset ehtivät varmaankin evakuoida jos mauriaiset lähestyvät, koska mauriaiset eivät mahdu kaivautumatta liekomuurahaisten tunneleihin. Pikkuisten liekomuurahaisten taktiikka isompia muurahaisia vastaan on tehokas. Ehkä on jopa niin päin että liekomuurahaiset ryöstävät isompien muurahaisten munia, ja aiheuttavat niille tappioita.

Eskous
01.08.2006, 22:38
No nyt näin taas yhden viholaistyöläisenkin. Aika hankalaa sen oli kuljeskella kun mauriaisia oli joka puolella. Se kulki varovaisesti ja ryntäsi heti karkuun kun törmäsi mauriaiseen. Mauriainen ei ilmeisesti edes huomannut sitä.

Näin myös muutamia kuolleita mauriaisia nurkassa jonne mauriaiset kantoivat ne, mutta en yhtään kuollutta viholaista. Voi olla että mauriaiset ovat kuolleet muutoin kuin taistelussa.

Mauriaiset ovat laajentaneet aluettaan myös maan alla. Nyt niillä on kulkuaukko jo kolmessa nurkassa ja niitä kulkee mm. pintakerroksessa majailevien liekomuurahaisten pesän alapuolellakin. Viholaiset menivät maan alle lähinnä sitä nurkkaa jossa ei ole kulkuaukkoa vaan mauriaisten "hautuumaa".

Eskous
03.08.2006, 13:17
Kuolleita mauriaisia oli tänään aamulla nurkassa jo kasa, ja yksi viholainenkin oli seassa. Kolme viholaista oli yhdessä kiivennyt seinälle. Saattaa olla niinkin että ne olivat lähteneet karkuun pesästään mauriaisten hyökättyä, ja ovat viimeiset jäljellä olevat viholaiset.

Eskous
21.08.2006, 00:02
Aika pitkään olen vaiennut tästä aiheesta. Tilanne ei kuitenkaan ole täysin selvä.

Olen viime päivinäkin nähnyt toisinaan viholaistyöläisen ruokapaikalla. Jos sillä ei ole/olisi kuningatarta niin sen luulisi lähtevän harhailemaan pois formikaariosta, jonka muovikelmukannessa on isoja reikiä, jotka mauriaiset ovat siihen järsineet. (Formikaario on nykyisin parvekkeella.)