Viktklass
22.09.2008, 18:03
Hei muurahaisväki!
Kävin viikonloppuna mökillä ihmettelemässä omituista muurahaiskekoa. Erikoiseksi sen tekee se, että keko on hiekasta kyhätty ja kivikova. Siis kun sormella sitä kevyesti nakuttaa on kuin betonia tökkisi. Puuta nämä muurahaiset tuntuvat narskuttavan antaumuksella. Siitä kielii lähistön kannot, jotka ovat kaikki syöty haparoiksi.
Keko on rauhaisalla paikalla, kuten muuten mökkikin (pikkuruisessa saaressa), ja on saanut kasvaa minkään häiritsemättä. Ihmiset eivät tuolla käy. Polkujaan nämä murkut ovat uurtaneet sammalpeitteeseen ja ne ovat omassa mittakaavassaan melkoisia kanjoneita.
Kekomuurahaisiahan nämä tietty, mutta tarkemmin en tiedä mitä alalajia tms. Tietäisikö joku muu? Miksi rakennusmateriaalina on hiekka, kun orgaanista ainetta on ympärillä yllinkyllin ja hiekkaa muuten ei ole näkyvissä alueella missään. Itseäni askarruttaa juuri tuo hiekasta tehty kivikova pesä. Miten nämä muurahaiset ovat sen "liimanneet" kasaan? En ole sellaiseen aiemmin törmännyt. Saattaa toki olla ihan tuikitavallinen ilmiö tämä, mutta kun omalla kohdalla on kuitenkin outo, niin utelias olen. Kiinnostaa myös arvailla keon mahdollista ikää (ajatellen noita polkuja) ja kuinkakohan syvälle sekä laajalle yhdyskunta on maan alla levittäytynyt?
Tässä kuvia. Valitettavasti käyttämässäni digipokkarissa ei ollut makroa ja kuvien ottohetkellä iltakin jo hämärti. Itse keosta kyllä silti saa näinkin käsityksen.
http://i306.photobucket.com/albums/nn257/setpara/keko1.jpg
http://i306.photobucket.com/albums/nn257/setpara/keko2.jpg
http://i306.photobucket.com/albums/nn257/setpara/keko3.jpg