PDA

Näytä koko versio : Mikä muurahainen ja mitä pihalla tapahtuu ?



finmax
10.07.2008, 22:45
Havaitsin, että pihapiiriimme on ilmestynyt melkoinen määrä muurahaisia, joita ei aiemmin ole ollut. Ne tuntuisivat seuraavan aidattua aluetta, kävellen aidan päällä. Erikoisinta tässä on se, että muurahaisia on ryppäissä ja ne näyttäisivät joko tappelevan tai puhdistavan toisiaan. Ohessa pari kuvaa kyseisitä otuksista.
Mittaa niillä on arviolta 4-6 mm. Väritys melkein musta, vaikka olinkin havaitsevani hieman punaista takaruumiissa.
Oma arvaukseni on kekomuurahainen.

Lasius
10.07.2008, 22:57
Näyttäisivät olevan hevosmuurahaisia, ehkäpä vieläpä puna niitä. Eivät nuo ole ainakaan kekomuurahaisia (kai).

Oikkuliininen
10.07.2008, 22:59
Havaitsin, että pihapiiriimme on ilmestynyt melkoinen määrä muurahaisia, joita ei aiemmin ole ollut. Ne tuntuisivat seuraavan aidattua aluetta, kävellen aidan päällä. Erikoisinta tässä on se, että muurahaisia on ryppäissä ja ne näyttäisivät joko tappelevan tai puhdistavan toisiaan. Ohessa pari kuvaa kyseisitä otuksista.
Mittaa niillä on arviolta 4-6 mm. Väritys melkein musta, vaikka olinkin havaitsevani hieman punaista takaruumiissa.
Oma arvaukseni on kekomuurahainen.

Taitavat kyllä olla Hevosmuurahaisia... näyttävät minusta tummemmilta ja rotevammilta, kuin kekomuurahaiset...

finmax
10.07.2008, 23:00
Kiitos tiedosta. Kaverit ilmestyivät kuin tyhjästä ja nyt epäilenkin niiden etsivän uutta pesäpaikka puutalostamme :(
Osaako kukaan selittää tuota omituista parveilua ? Näyttäisi tosiaankin siltä, että yksilöt taistelisivat toistensa kanssa.

finmax
10.07.2008, 23:04
Ohessa vielä yksi kuva härdellistä..

Oikkuliininen
10.07.2008, 23:04
Kiitos tiedosta. Kaverit ilmestyivät kuin tyhjästä ja nyt epäilenkin niiden etsivän uutta pesäpaikka puutalostamme :(
Osaako kukaan selittää tuota omituista parveilua ? Näyttäisi tosiaankin siltä, että yksilöt taistelisivat toistensa kanssa.

Voipi ollakin, että etsivät uutta pesä paikkaa... voiskohan olla, että vanha pesä on jostain syystä menny pilalle, että ovat sitten joukolla lähteneet etsimään uutta kotia... en oikeesti tiiä, kunhan veikkaan... :confused::) sanokoon fiksummat... :D

-Tuossa viimisessä kuvassa on vissiin kuningatarkin..? :eek: vai vaan isoja työläisiä..? vissiin vaan niin... :o

kille
10.07.2008, 23:28
Hevosmuurahaisiahan ne.
Sinänsä paha asia, koska ne luokitellaan tuho-hyönteisiksi ja pesiytyvät joskus asuinrakennuksiin...
Minullakin on omakohtaista kokemusta...

Kannattaa ruveta samantien torjunta puuhiin jos epäilet että ovat muuttamassa talonne rakenteisiin.
Ovat todella inhottavia vieraita sisällä. (vaikkakin formikaarioissa aika kiehtovia. :D)
Lisäksi ne voivat heikentää talon puisia rakenteita.
Kannattaa toimia nopeasti, etsiä ja listiä kuningatar.

Mutta jos tämä on jo mahdotonta ja huomaat että ne ovat jo pesiytyneet taloon, niin käy kaupasta ostamaan Raidin MuurahaisSirotetta. Vahva muurahaismyrkky, jota levitetään muurahaisten ulkona sijaitseville reiteille ja poluille, sekä pesän uloskäynneille. (tätä voit siis käyttää myös ennalta ehkäisynä sirottelemalla talon ympäri kivijalan juureen, ja näin torjua muurahais-invaasio.)

Oikkuliinen:
En ainakaan itse erottanut kuvasta kuningatarta...
Ja muurahaisten muuttoonhan voi olla lukemattomia syitä..

Kale
11.07.2008, 00:39
Ikävä juttu, jos eksyvät talosi rakenteisiin :/ Myrkkyä ei kannata hevosmuurahaisten kohalla säästellä, jos rupeavat haitaksi.. Se on todella ärsyttävää kun isoja möhkäleitä kävelee talossa. Ja purevat kivasti.

allu
11.07.2008, 10:30
heh jos kuningattaren löytyy toki kannattaa listiä,jos ei halua yrittää myydä täällä :D nappaa sen ja laittaa vaikka myyntiin koko pesueen 10e :D

Oikkuliininen
11.07.2008, 10:58
Oikkuliinen:
En ainakaan itse erottanut kuvasta kuningatarta...
Ja muurahaisten muuttoonhan voi olla lukemattomia syitä..

Joo en ollukaa varma... näytti vaan yx niistä siltä, mut ei kai sit...:rolleyes:
Tokihan voi olla! Mähän kirjotinki, että sanokoon fiksummat... :)