Näytä koko versio : Messor Barbarus
Sain tänään antstoresta tilaamani kamat - 6 päivää kesti toimitus (5 arkipäivää).
Joukossahan siis oli 2 messor barbarus pesuetta, toisessa on 5 työläistä ja kuningatar, toisessa 6 työläistä ja kuningatar. Aloitin nyt siis näille murkuille oman topicin koska en kertakaikkiaan viitsi tunkea kaikkea samaan topikkiin. Saatan hyvällä tuurilla saada kuviakin taas joskus. Nyt annan murkkujen olla ihan rauhassa punaisen muovin alla (luulevat olevansa pimeässä), kuitenkin näen vähän pesän touhuja.
Takautuvasti eilisestä;
Otin messorit valoon, #1 pesueen kuningatar suunnilleen panikoi (rauhoittui kuitenkin pian), ja #2 pesueen kuningatar oli ihan rauhallinen.
#2 pesueelle laitoin oman askinkin (teippasin taas karkkiboxin pohjalle sen koeputken), ja pesäaukon ulkopuolelle vähän syötävää (halkaistun kovakuoriaisen).
#1 pesueelle laitoin suoraan putkeen kovakuoriaisen koska en halunnut laittaa omaa askia ettei kuningatar kohta juoksentele pitkin sitä.
Oli noita kovakuoriaisia käyty vähän kopasemassa, yöllä.
Laitoin messoreille paljon ruohon siemeniä aiemmin päivällä, ja nyt ne kantavat parin työläisen voimin niitä sisälle. Melko paljon on jo pesässä siemeniä.
Pistähän jatkoa tähän päiväkirjaan jo. ;)
Kuvatkin olisi kivoja.
(Tänään omat Messoritkin innostuivat oikein kunnolla syömään ja työskentelemään(ilmeisesti huomasivat että kesä on tullut),
josko nyt tulisi kunnon kasvupyrähdys niillekin. :) )
Olen ollut riparilla nyt 8 viime päivää, sen takia ei ole päivityksiä näkynyt. Tänään hankin muurahaisille vähän riistaa, lisään sitten.
Takautuvasti eilisestä:
Annoin messoreille kovakuoriaiset murskattuna, en ole huomannut että niihin olisi koskettu, mutta toisen kovakuoriaisen viereen on kyllä ilmestynyt yksi muurahaisenraato, kärpäsen jämät ja muuta roskaa. Siemeniä kyllä kantavat pesään kokoajan ja luultavasti mun täytyy kohta lisätä niitä askiin. Ruohon siemenet on vielä noin pienille työläisille jo tarpeeksi hankalia, saatan laittaa eri siemeniä sitten kun tulee isompia työläisiä.
Suosittelen peipolle tarkoitettuja siemeniä.
Lemmikkieläinkaupasta kävin itse ostamaan pussillisen, hyvin kelpaavat, makuvaihtelua riittää ja koko on jokseenkin sopiva. :)
Nyt olis kuvia galleriassa.
Oikkuliininen
25.06.2008, 17:14
On kyl tosi hienoja kuvia..!
Mä oon täs pidemmän aikaa miettiny, että syökö noi murkut niinku noita sieminiä? vai "kasvattaako" ne niitä? vai häh?
Kyllä ne mun käsittääkseni niitä syö. Ne tekee jotain "puuroa" niistä.
Ne syö niitä. Niille ei sentakia tarvitse antaa mitään makeita litkuja tjsp.
Oikkuliininen
25.06.2008, 23:57
Eikö ne sitte syö kauraryynejä ja riisiäkin? :confused: vähän kyllä kummallista ajatella, että muurahaiset syö siemeniä... vaikka kyl seki oudolta kuulostaa, et jotkut syö sieniä... ja vissii jotkut jotain kasvejaki... hmm... kaikkea sitä kuulee ja oppii, ku ennen luulin, että kaikki muurahaiset on hyönteissyöjiä pääasiassa... :cool::rolleyes::p
Paljon on kaikennäköistä ötökkää näille tullut syötettyä.. Puol tuntia sitten nakkasin itikoita kasan molemmille pesueille ja hyvin näyttäis kelpaavan.
Melko runsaasti on muurahaisilla jälkikasvuja ja touhu vaikuttaa ihan L. Niger tyyliseltä, murkut on saman kokosia ja toimii muuten ihan samalla tavalla.. paitsi että syövät myös siemeniä. Musta alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että tuo toinen pesue joutaa. Kiinnostaisiko ketään?
Oikkuliininen
29.06.2008, 22:48
Kuinka suurex noiden yhdyskunta kasvaa? pärjääkö suht pienenä?
Kyllä noi pesueet todella isoiksi kasvaa ja _nopeasti_, mun yhdyskunnassa on nyt joku 15-25 työläistä ja paljon jälkikasvua... Ruokaa ovat saaneet siinä määrin että uusimmat ei ole edes kelvaneet, ja nyt kun katselin pesäputkeen niin osa jälkikasvusta (kopattomat), on niin suuripäisiäkin että vois olla jo majoreitakin? Tai sitten vaan seuraava sukupolvi on taas suurempi kuin edellinen. Näillä syntyy työläisiä melkein joka päivä.
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/1/9/12072008_029.jpg
pystyykö noita pitämään siporex pesäsä?
Kyllä, mutta pystyvät puremaan/kaivamaan sitä.
Kyllä, mutta pystyvät puremaan/kaivamaan sitä.
Täytyy olla aika lahoa siporexia jos voivat kaivaa sitä...
ei nyt niin saanhan minäkin siihen jälen kun vaan laittaa kynnen siihen:D
Eikä ne nyt sitä sillä tavalla kaivakkaan... korkeintaan "kaivertavat" jotain pienia koloja ym.
ei nyt niin saanhan minäkin siihen jälen kun vaan laittaa kynnen siihen:D
No sormellasi onkin moninkertainen massa+voima, verrattuna muurahaiseen...
Eikä ne nyt sitä sillä tavalla kaivakkaan... korkeintaan "kaivertavat" jotain pienia koloja ym.
Ahaa... Voihan se ehkä olla mahdollista.
Ahaa... Voihan se ehkä olla mahdollista.
Kyllä se on :D omat messorini ovat "kaivertaneet" yhden kammion reunaa.
Yhdyskunta sen kuin kasvaa. Jälkikasvua on varmaan joku 20 koteloa, 30 toukkaa ja saman verran munia. Muutama majorikin on tullut pesueeseen, tosin melko pieniä.
Kuvia voit katsella osoitteesta http://www.muurahaiset.net/gallery/browseimages.php?do=member&imageuser=119
werttinen
06.07.2009, 12:15
tuli ite tilattua kuningatar miten onko nää suomen kesä lämpitilat tarpeeksi näille? täällä huoneessa on ainaki helvatan kuuma aamusin kun herää.. nyt rouva on tuolla vaatekaapissa pimennossa..
tuli ite tilattua kuningatar miten onko nää suomen kesä lämpitilat tarpeeksi näille? täällä huoneessa on ainaki helvatan kuuma aamusin kun herää.. nyt rouva on tuolla vaatekaapissa pimennossa..
Kyllähän täällä on tarpeeksi lämmintä. Itelläkin tossa juuri Messoreita vilistelee putkessa.
werttinen
06.07.2009, 13:03
Hyvä homma, mitäs tää kuningatar meinaa kun pitää (jos tuo muna on) sitä suussa kokoajan meinaako syödä vai pitääkö ne niitä vaan suussa jonkin muun takia? etten liian tuhdisti liikutellu tuota koeputkea..
Hyvä homma, mitäs tää kuningatar meinaa kun pitää (jos tuo muna on) sitä suussa kokoajan meinaako syödä vai pitääkö ne niitä vaan suussa jonkin muun takia? etten liian tuhdisti liikutellu tuota koeputkea..
Varmaan jos se muna on, olet sitä liiketellut liiakseen, tämän lajin kuningatarhan on oiken altis stressille.
Onko messor barbarukset kovin agressiivisia?
werttinen
09.07.2009, 10:49
Varmaan jos se muna on, olet sitä liiketellut liiakseen, tämän lajin kuningatarhan on oiken altis stressille.
Ei se sitä silloin syönyt piti vain suussa sitä jostain syystä puhisti jsp.. semmonen keltanen melkee näkymätön pallukka mutta nyt sitä ei enää siellä ole epäilen että joku on käynyt häiritsemässä sitä ja se on syönyt sen jokin valkoinen läntti näkyy putken reunassa eli munan sisällöt luultavasti...
ufomurkku
10.07.2009, 17:11
Onko messor barbarukset kovin agressiivisia?
ainakin omat messorini hyökkäävät puolustaessaan pesää,mutta areenalla ne kyllä lähtevät mielummin livohkaan kuin hyökkäävät,mutta uskoakseni tämän lajin majorit/sotilaat kyllä hyökkäävät kimppuun missä tilanteessa tahansa.
ufomurkku
10.07.2009, 17:21
ja ite sit vielä kysyisin,että voiko näitä messor barbaruksia pitää cd-levy pesässä?
Powered by vBulletin® Version 4.1.10 Copyright © 2012 vBulletin Solutions, Inc. All rights reserved.