PDA

Näytä koko versio : Harpegnathos venator



Shadown
07.05.2008, 12:56
7.5.2008

Koska Attojen pito ei nyt meinaa onnistua ja Gerhardin palauttamat rahat kaikkien mutkien jälkeen lopultakin räpsähti tilille, niin tulipa sitten tilattua Antstoresta Harpegnathosseja.

Tilauksen tein vasta aamusta, joten muurahaisia minullla ei ole vielä. Mutta eiköhän ne ensi viikon aikana tule.

Laji siis on noin 16mm iso ja pistävä laji, joka on metsästävä laji. Lajissa tosin on erikoisinta niiden lisääntyminen, joka poikkeaa monista muista lajeista. Näillä esiintyy pesissä ns "gamergateja", jotka ovat hedelmöitettyjä työläisiä, jotka munivat siinä missä kuningatarkin. Itse asiassa kuningatar jossain vaiheessa jopa tapetaan pois jaloista.
Pesueet eivät ole myöskään kovin isoja. Jos nyt muistan oikein niin korkeintaan joitakin satoja päitä vain.

Erikoisen lisääntymistavan tiimoilta ajatellutkin, että tulen kokeilemaan pesien jakamista ja/tai rutsauttaa mahdollisia nuoria kuningattaria omilla kuhnureilla ja koettaa perustaa uusia pesueita ja niitä kaupata sitten.

Nipletius
07.05.2008, 18:52
Noniin tällästä lajia peliin sitten. Todella mielenkiintoiselta kuulostaa, ja on muuten hienon näköisiäkin, muistuttaa myrmecia -murkkuja. Onkos nämä vaikeita muurahaisia?

Shadown
07.05.2008, 19:01
Noniin tällästä lajia peliin sitten. Todella mielenkiintoiselta kuulostaa, ja on muuten hienon näköisiäkin, muistuttaa myrmecia -murkkuja. Onkos nämä vaikeita muurahaisia?

Ne on luokiteltu yleisesti hieman haastaviksi (medium, luokka 2 jne).

Otin tilaukseen mukaan 11-25 työläistä alkua helpoittamaan.

Shadown
14.05.2008, 09:51
14.5.2008

Eilen murkut lähti kohti Suomea. Saas nähdä ehtivätkö perjantaina tänne asti. Ainakin seurannan mukaan Saksasta olivat jo eilen poistuneet.

Kale
14.05.2008, 15:53
Luultavasti saat Venatorit ensi viikolla, kyllä sen lähetyksen valuminen kestää ainakin 4-5 päivää. Mulla kesti 2 viikkoa.

Shadown
14.05.2008, 17:59
Mjoo, seurannan mukaan palvelu on: Euro Business-Parcel
Eli toimitus olisi:
24-48 hours to neighbouring states
72-96 hours for all longer European distances

..mutta kattoo nyt

ChetuNat
14.05.2008, 23:58
Mielenkiinnolla odottelen päiväkirjaa. :) ilmoittaudun myös mahdolliseksi ostajaksi jos jossain hamaassa tulevaisuudessa tulet jakamaan näitä useammiksi yhdyskunniksi.

allu
15.05.2008, 15:52
me to :D
(riippuu hinnasta)

Shadown
15.05.2008, 17:14
Jees, tässä jännätään sitä, että ehtivätkö huomenna mulle asti.

Viimeisin merkintä seurannassa on Tanskasta, jossa paketti oli eilen kello kahden jälkeen.

Shadown
16.05.2008, 14:53
Meneekin melko isolla varmuudella maanantaille tämä toimitus. Paketti saapui seurannan mukaan kello 20.07 eilen Suomeen, mutta vasta kello 9.17 tänä aamuna oli rekisteröitynyt postin seurantaan.

Toivotaan nyt sitten, että kaikki on kunnossa maanantaina.

Murkku80
16.05.2008, 18:21
Meneekin melko isolla varmuudella maanantaille tämä toimitus. Paketti saapui seurannan mukaan kello 20.07 eilen Suomeen, mutta vasta kello 9.17 tänä aamuna oli rekisteröitynyt postin seurantaan.

Toivotaan nyt sitten, että kaikki on kunnossa maanantaina.

Paljon onnea näiden kanssa! Tulen seuraamaan tätä päiväkirjaa mielenkiinnolla ja toivottavasti myös pesueiden jako onnistuu,koska saattaisin ostaa.

Nipletius
16.05.2008, 18:55
Onnea noiden kasvatukseen! Millasset olot noi tarvii eli pesä, kosteus, lämpö yms.? Voisin olla kanssa kiinnostunut noista jollei hinta oo taivaissa...

Shadown
16.05.2008, 20:32
Sademetsä olot, eli reilua 60% kosteutta ja lämpöä ois ihan hyvä olla reilu 24 astetta.

Hinnaksi olen kaavaillut noin 10-20 euroa jaetuille pesueille.

Nipletius
16.05.2008, 22:42
No etpä paljoa pyydä pesueesta. Paljonkos toi "alkupesue" sulle maksaa?

ChetuNat
17.05.2008, 04:43
niin, sellainen muotoseikka, että montako työläistä olit ajatellut laittaa mukaan tällaiseen jaettuun pesueeseen, vai olisiko kyseessä vain yksi kuningatar?

Shadown
17.05.2008, 06:43
Tuo tuleva pesue maksaa ihan Antstoren hinnaston mukaan 139 euroa 11-25 työläisellä.

Noissa myytävissä pesueissa varmaan toimitan sitten muutaman työläisen ja kuningattaren tai munivan työläisen (gamergate).

Murkku80
17.05.2008, 11:23
Tuo tuleva pesue maksaa ihan Antstoren hinnaston mukaan 139 euroa 11-25 työläisellä.

Noissa myytävissä pesueissa varmaan toimitan sitten muutaman työläisen ja kuningattaren tai munivan työläisen (gamergate).

Jos tuo onnistuu ja saat jaettua pesän niin tuolla hinnalla varaan heti yhden pesueen! Millasita pesää olet väsänyt noille?? Onko siitä kuvia?

Shadown
17.05.2008, 12:12
Jos tuo onnistuu ja saat jaettua pesän niin tuolla hinnalla varaan heti yhden pesueen! Millasita pesää olet väsänyt noille?? Onko siitä kuvia?

Rehellisesti sanottuna en minkäänlaista ole vielä tehnyt. Mutta tarkoituksena olisi duunata terraario ja liimata siporex-pala sivuun silikonilla kiini, jossa on jyrsittynä pesä ja sisäänkäynti.
Mahdollisesti pohjaan pistän lämpömaton siporexin tuntumaan.

Terraarion pohjalle ajattelin multaa pistää kerroksen ja istuttaa siihen jotain pieniä kasveja.

Vesiastia sitten jonnekkin, josta juoda ja sitten pari sirkkaa sinne vipeltämään.

Nipletius
17.05.2008, 13:54
Oi että mäkin haluun noita. Täällä on yksi ostaja kanssa:p

Ant
17.05.2008, 15:27
jos hinta ei ole tuon suurempi niin voishan noita ostaa:D

Murkku80
17.05.2008, 16:18
Rehellisesti sanottuna en minkäänlaista ole vielä tehnyt. Mutta tarkoituksena olisi duunata terraario ja liimata siporex-pala sivuun silikonilla kiini, jossa on jyrsittynä pesä ja sisäänkäynti.
Mahdollisesti pohjaan pistän lämpömaton siporexin tuntumaan.

Terraarion pohjalle ajattelin multaa pistää kerroksen ja istuttaa siihen jotain pieniä kasveja.

Vesiastia sitten jonnekkin, josta juoda ja sitten pari sirkkaa sinne vipeltämään.

Kuulostaa hyvältä. Kuvia sitten kehiin kun on terraario valmis. Minkälaisia kasveja noille voi laittaa,ettei ole ainakaan vaaraksi murkuille??

Nipletius
17.05.2008, 16:49
Veikkaanpa ettei noi paljon kasveja pureskele joten varmaan tavalliset huonekasvit käy, lihansyöjäkasveja lukuunottamatta:p

Shadown
17.05.2008, 18:11
Ajattelin josko ulkoa apilaa tms. hakis.

Shadown
19.05.2008, 12:48
19.5.2008

Murkut tuli ja kaikki ovat hengissä. Yhtään ainuttakaan ei löytynyt kuolleena.

Muurahaiset olivat läpinäkyvässä muoviaskissa, jossa kaksi koeputkea pohjalla ja joissa oli normaaliin tapaan vettä pumpulin takana.

Jälkikasvua ei näkynyt yhtään, mutta ehkä ovat hädissään matkalla syöneet kaiken.

Alkuun ainakin tuntuvat todella hidasliikkeisiltä kavereilta. Katsoo nyt kun lämpiävät hiljalleen.

Shadown
19.05.2008, 13:24
Tutkin askia löytääkseni kuningattaren ja sehän löytyi. Kuningattaren ero työläisiin on erittäin pieni.

Löysin kuningattaren "kahdesti". Heti alkuun kuningatar oli sijoittunut koeputkien ulkopuolelle yksinään ja huomasin siipilihakset.
Otin sitten täyteaineena askissa olevan paperin pois myöhemmässä vaiheessa ja kuningatar oli sillävälin mennytkin toiseen koeputkeen muiden sekaan. Jonkun aikaa meni, että löysin sen uudestaan, mutta pienen pienet siipien tyngät paljasti kuningattaren ja tarkemmin katsoen selkäkilpi oli muutenkin hivenen erilainen. Kooltaan kuningatar oli isoimmasta päästä, mutta eroa pienempiin oli varmaan 1-2 mm joka ei ole paljoa kokoeroa muurahaisissa, joiden keskikoko on 15-16 mm.
Kuningattaressa on myöskin erona hieman paksummat tuntosarvet, joista onkin viitteitä joissain päin internettiä olevissa teksteissä.

Shadown
19.05.2008, 14:24
Pesueen kooksi on varmistumassa kuningatar plus 19 työläistä.

Pesue on hyvin hiljainen. Annoin hunajavettä, jota kaksi työläistä alkoi hetken varovaisen tiedustelun jälkeen juomaan. Hetkenpäästä juomisene yhtyi muutama muukin.

Hyvin varovaista on noiden olo kaiken kaikkiaan.

Pesään koemielessä tunkemani ohut johto ei kuitenkaan tehnyt vastaavasti mitään vastareaktiota. Ei edes pelkoa. Hieman yksi työläinen auko leukojaan johdolle, mutta siinä kaikki.

Ant
19.05.2008, 14:46
Pesään koemielessä tunkemani ohut johto ei kuitenkaan tehnyt vastaavasti mitään vastareaktiota. Ei edes pelkoa. Hieman yksi työläinen auko leukojaan johdolle, mutta siinä kaikki.


Hyvä että tulivat ehjänä perille;) mutta yksi seikka jäi ihmettelemään... miksi sä oot heti "keihästämässä" uusia murkkujas:confused:

vitsi vitsi

Shadown
19.05.2008, 14:53
Hyvä että tulivat ehjänä perille;) mutta yksi seikka jäi ihmettelemään... miksi sä oot heti "keihästämässä" uusia murkkujas:confused:

vitsi vitsi


Joo tosiaan kuten itsekkin annat ymmärtää, niin tarkoitus ei oo keihästää hengiltä, mutta koetin noiden agressiivisuutta.

Ant
19.05.2008, 15:12
no... kyllä mäsen tiesin :cool:

Shadown
19.05.2008, 15:20
Ensimmäinen kuvakin sitten jakoon:

http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/harpegnathos_venator.jpg

Kuvan ihan keskellä on kuningatar. Kuva vain tosi heikko, johtuen koeputken heijastuksista. Kuvasta kuitenkin voi eroittaa kuningattaren oikealla puolella olevan siiven tyngän. Muuten se on ulkoisesti kuin muutkin.

Kale
19.05.2008, 15:32
Hienoja murkkuja :) Todellakin olen valmis ottamaan jaetun pesueen pientä maksua vastaan sitten joskus.

Nipletius
19.05.2008, 15:35
Kyllä käy kateeks! Noit on kyl pakko ostaa sulta tai jostain muualta, jossakin vaiheessa...
Toivotaan että siitä "aggressivoituvat".

Shadown
19.05.2008, 15:41
Toivotaan että siitä "aggressivoituvat".

Ehkä noiden väijyvään tapaan metsästää kuuluu olla rauhallista sorttia. Mut jahka saavat sitten kiini jotain rimpuilevaa, niin voi olla saaliilla vähän heikkoa kun saa piikistä.

Oikkuliininen
19.05.2008, 16:19
Hassun näköisiä... :):D:eek:

Shadown
20.05.2008, 20:20
20.5.2008

Pesueesta näyttäs olevan kaksi kuningatarta. Ainakin kaksi löytyi, joilla siipilihakset ja toisella tosiaan oli siiven retalekkin:

http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/harpegnathos_venator2.jpg


Sekalainen kuva murkuista:
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/harpegnathos_venator3.jpg

Annoin hämähäkin törkäten suoraan pesään, mutta se tapettiin ja kannettiin samantien pois pesästä.

Shadown
21.05.2008, 10:50
21.5.2008

Löytyi kolmaskin "siivellinen". Tulin kuitenkin siihen tuloksee, että kaksi noista "siivellisistä" on kuhnuria. Kaksi noista nimittäin on samaa kokoluokkaa työläisten kanssa ja tuo kolmas on selkeästi isompi ja esim. persus on suhteessa isompi, sekä on noin muutenkin vankkarakenteisemman oloinen.
Myöskin tämä kolmas majailee pesässä maaten muutama työläinen vieressä, kun taas nämä kaksi muuta seikkailevat välillä pesän ulkopuolellakin.

Annoin myöskin sirkan. Sirkka on melko iso muurahaisiin nähden. Kovan taistelun sain pystyy, jossa työläiset yksitellen otti sirkasta kiini ja antoi pistoksia. En sitten tiedä olisiko pitänyt pidempäänkin odottaa vai onko kohde liian iso, mutta pistokset ei pahemmin tainnuttanut sirkkaa. Päätin sitten tappaa sirkan itse ja asetin riistan koeputkien suuaukolle.
Hetken päässä liki kaikki työläiset tulivat sirkkaa syömään.

Kale
21.05.2008, 15:41
Hienoa että sait jotain liikettä aikaan :) Ilmeisesti nuo kuhnurit sitten elävät työläis-siittäjä-työläis -elämää.

Shadown
21.05.2008, 16:08
Hienoa että sait jotain liikettä aikaan :) Ilmeisesti nuo kuhnurit sitten elävät työläis-siittäjä-työläis -elämää.

Kai vissiin sitten, jos noi nyt kuhnureita edes on.

allu
21.05.2008, 18:04
voisiko olla hedelmättömiä kuningattaria niinden persus on aina kun olen nähnyt pienempi kuin hedelmällisillä

Nipletius
21.05.2008, 21:14
Sulla näyttää olevan noita murkkuja melko monta tuolla. Montas niitä noin suurin piirtein on?

Shadown
21.05.2008, 22:01
Kuten tuossa aiemmin jo kirjoitin, niin 20 yhteensä. Näistä nyt sitten kolme on "siivellisiä".

allu
22.05.2008, 07:25
nuo ovat ilmeisesti aika isoja?
vai onko putki pieni ja siihen verrattuna siksi myös murkut näyttää isoilta?

Shadown
22.05.2008, 07:59
Jotain 15-16mm isoja noi ovat.

Shadown
22.05.2008, 10:12
22.5.2008

Eilisestä sirkasta söivät sitten vain pään ja sen jälkeen hyljänneet ja kantaneet pois pesästään.

Annoin toisen sirkan, joka on pienempi ja jolta puuttui takajalat. Tämän sirkan ne sitten saivatkin ihan itse tainnuksiin. Yksi noista "siivellisistä" otti otteen sirkan päästä ja pisti johonkin suun seudulle ja pääsi pumppaamaan myrkkyä urakalla, pitäen piikkiä kiini. Tähän sirkka sitten taintui.

Kale
22.05.2008, 16:17
Aika alkeellisia murkkuja siis, kun myrkkypiikeillä tappaa.

ChetuNat
22.05.2008, 22:55
se alkukantaisuus juuri jotenkin tekee niistä erittäin mielenkiintoisia

Shadown
23.05.2008, 13:29
23.5.2008

Kyselin tuossa pari päivää sitten Antstoresta, että miksei murkut muni. Tuli vastaus, että saattaa mennä 2-3 viikkoakin uuteen munintaa ja ruokaa pitää pikkuhiljaa antaa ja elävää sellaista.

Yön aikana taas kerran uusi sirkka oli hyljätty ja vähän päätä tyhjennetty.

Nipletius
23.05.2008, 14:15
Kannattaisi varmaankin ottaa ulkoa jotain ötököitä. Omille murkuille kelpaa parhaiten hämähäkit, jauhopukkien pehmeät kotelot ja toukat, pienet torakat ja tuhatjalkaiset.

Shadown
23.05.2008, 14:28
Joo, siihen tulokseen tulin itsekkin, mutta sattu olemaan sen verta viileä tässä, ettei luonnossa oikein kuleksinut mikään. Nyt tilanne olisi tietty toinen.

Shadown
25.05.2008, 20:30
25.5.2008

Annoin tänään kärpäsen ja muutaman kuoriaisen sekä kirvoja.

Tuli sitten selväksi miksi noille on määritelty asteikoksi "Medium" ja "Advanced". Tuntuvat olevan melko tarkkoja ruuastaan. Vain kärpänen ja yksi kuoriainen kelpasi. Muut tapettiin, mutta jätettiin sikseen. Myöskään noiden metsästys ei tuntunut olevan mikään erityisen toimiva, joten oikeasti pitää valvoa, että ne syökin ja kuollut ei oikein kelpaa sitäkään vähää.

Mutta noi mitä ne kelpuuttivat, menikin hirveellä vauhdilla suihin.

Nipletius
25.05.2008, 21:08
no kärpäsistä ei ainakaan oo pulaa talvella...

Oikkuliininen
25.05.2008, 21:24
Kuin olis kotisirkat? Niitä voi kasvattaa iteki... :)

allu
26.05.2008, 07:33
niin voisi kärpäsiäkin :)

Oikkuliininen
26.05.2008, 10:44
niin voisi kärpäsiäkin :)

Voi varmaan... kuinkas se sitte tapahtuis, en ole ikinä kuullu tai nähny, et joku niitäki kasvattais... tai no... mulla nousee välillä tuolta kukkaruukuista semmosia ihan pieniä kärpäsiä, mut nyt ei varmaan puhuttu niistä...

Nipletius
26.05.2008, 14:20
Niin voi kasvattaa torakoita, kenttäsirkkoja, jauhomatoja, ruusukuoriaisia, vahakoisia, jättijauhomatoja, locusteja ym. ym. Mul on kahta eri lajia torakoita(huomen tulee kolmas) ja kaikki kelpaa sekä hevos-, musta- sekä tulimurkuille(<Siis myrmicoille).

Oikkuliininen
26.05.2008, 14:28
Niin voi kasvattaa torakoita, kenttäsirkkoja, jauhomatoja, ruusukuoriaisia, vahakoisia, jättijauhomatoja, locusteja ym. ym. Mul on kahta eri lajia torakoita(huomen tulee kolmas) ja kaikki kelpaa sekä hevos-, musta- sekä tulimurkuille(<Siis myrmicoille).

No justiinsa... mä oon ihan hiljaa.:o

Hankvei
26.05.2008, 14:42
Voi varmaan... kuinkas se sitte tapahtuis, en ole ikinä kuullu tai nähny, et joku niitäki kasvattais... tai no... mulla nousee välillä tuolta kukkaruukuista semmosia ihan pieniä kärpäsiä, mut nyt ei varmaan puhuttu niistä...

Osta kärpäsen toukkia ja anna niiden olla lämpimässä ja kohta ne on jo kärpäsii ja voit syöttää ne murkuilles.

allu
26.05.2008, 15:13
juuri niin ostaa toukkia antaa niille vaikka lihan palan missä temmeltää ja kun kärpäset syntyy niin siitä vaan napsimaan ja jos haluaa lisää ruokkii kärpäsiä kunnes ne parittelee ja laittaa munansa lihan palaan kehittymään jne...

Shadown
26.05.2008, 15:43
Jos menee ja ostaa toukkia, niin ei niille enää tarvitse mitään antaa. Odottaa vain, että koteloituvat ja kuoriutuvat.

Mutta...


26.5.2008

Yksi muna on ilmestynyt! Saas nähdä tuleeko lisää munia lähiaikoina.

allu
26.05.2008, 16:37
:D tosta se lähtee :D

Nipletius
26.05.2008, 17:46
No hyvä, eipä siinä sitten niin kauaa mennytkään:D

Shadown
28.05.2008, 22:35
28.5.2008

Kissa oli ilmeisesti askia retuuttanut. Murkut sen verta pelästyneet, että ilmeisesti syöneet munan. Postista tuli kuitenkin kärpäsentoukkia ja injektioruiskulla/neulalla imin muutamia toukkia "tyhjiksi" ja imetyn nesteen annoin tarjolle. Työläiset litki sikana nestettä ja illalla olikin taas uusi muna.
Katsoo tuleeko noita yön ainaka lisääkin.

Nipletius
29.05.2008, 19:29
Tiedätkö yhtään kuinka nopeaa näiden kehitys munasta aikuiseksi on?

Shadown
29.05.2008, 19:52
Ei ole mitään tietoa tosta.

Munivat muuten toisenkin munan tuonne eilen.

rebecca
29.05.2008, 23:32
Nyt vaan toivotaan parasta:)
Tää on melkein humoristista, kun niin pienen asian kuin muurahaisen munan takia jännitetään:p

Oikkuliininen
04.06.2008, 10:44
Onx kissa nyt syöny nää, ku ei mitään ole kuulunut pitkään aikaan? :confused::eek:

allu
04.06.2008, 17:17
ssattais olla kissan mielestä pahoja jos alkais pistelemään suussa:eek:

Shadown
04.06.2008, 18:59
Onx kissa nyt syöny nää, ku ei mitään ole kuulunut pitkään aikaan? :confused::eek:

Itse asiassa rakensin jo terraarion ja asutin murkut sinne. Jäänyt vain päivittämäti tämä. Pitäs kasata uudet kuvat jne.

Oikkuliininen
04.06.2008, 20:03
Eikun mietin vaan kun tuolla aikaisemmin luki, että kissa retuuttanut boxia... :o

Laitahan vaan uusia kuvia, on kiva nähä mitä kavereille kuuluu..! :):D

Nipletius
25.06.2008, 18:35
No mites nää nykypäivänä vetelee?

Kale
19.08.2008, 16:27
Jos oikein olen käsittänyt, shadownilla ei enää ole näitä? En tiedä kuolivatko vai myikö se ne.

Shadown
05.09.2008, 16:11
Jep, lomailun aikan pesue meni paskan kuntoon ja koko pesue kuoli. Olsin tietysti ehkä saanut pesueen kondikseen vielä, mutta sitten alkoi opiskelut ja koko harrastus meni toiselle sijalle.

ChetuNat
16.09.2008, 00:31
Ei voi sanoa muuta kuin että sulla on ollu aika huono tuuri näitten murkkujen kans..

Shadown
21.09.2008, 00:16
Noh nyt oli kyl sinänsä oma moka. Ei ollut aikaa seurailla. Mulla ollut taasen ajatuksena hankkia Attoja opiskelija-asuntooni. Sielä mulla olisi vaikka kuinka paljon aikaa seurailla.