Näytä koko versio : Messor barbarus
23.6.2006
Joo, tänään saapui minulla camponotukselta vaihtokaupan tekemällä saaneeni messor barbarus yhteiskunta. :)
Hyvältä ja erinomaiselta nuo näyttää, varsinkin kuningattaren iso koko hämmästytti minua sillä se on paljon paljon paljon isompi kuin tämänhetkiset työläiset, putkessa oli myös muutama siemen mukana. Huomenna (tänään) aamulla seuraakin sitten muutta uuteen pesään, tai ainakin annan niille sen mahdollisuuden ja samalla saavat aloittaa tankkaamaan enemmän ruokaa itseensä :). Toivottavasti uudesta pesästäni tuli tarpeeksi tiivis ja aukoton karkaamisen estymisen vuoksi.
23.6.2006 (ILTA)
Pirteitä ja aktiivisia nuo ainakin ovat. aina kun lyön huoneen valot päälle alkaa hirveä hälinä ja pyörintä ja muutama muurahainen menee ulos putkesta tutkimaan ympäristöä. Kävin ostamassa jotain undulaattilinnunsiemenruokaa ja laitoin tonne testiksi 10 jyvää pohjalle ja vaikka niillä olikin jo kivasti jyviä siellä putkessa niin ottivat yhden pyöreän ja veivät sinne putkeen. Ovat ilmeisesti yhden jyvänkin syöneet sillä vain kuoret näyttää olevan jäljellä.
Pesän kosteutus on aika hyvin onnistunu ku noin 1/4 tai 1/5 pesästä on kosteana, sieltä ihan perältä viimeiset kammiot. Hyvä näin sillä messor barbarus taitaa pitää kuivasta pesästä kuitenkin enemmän entä kosteasta.
25.6.2006
http://koti.mbnet.fi/anti89/muurahaiset/messorbarbarusyhteiskunta.jpg
Tässä (huonolaatuinen) kuva messor barbarusyhteiskunnastani, pahoittelen laatua kun "muurahaishuoneeni" valossa ei oikein voi kuvata noita kunnolla. Yhteiskunta vaikuttaa pirteältä vaikka onkin todella, todella liimaantunut niiden nykyiseen pesään. En ole kertaakaan nähnyt niiden käyvän tuolla niitä vartavasten kaiverretussa pesässä. Vois hommata jonkunnäköisen lampun niitä lämmittämään kun ovat kuitenkin lämpimämmästä ilmastosta kotoisin. :)
Ovat kantaneet muutaman niille annetun siemenen tuonne pesäänsä, en tiedä ovatko niitä vielä alkaneet tyhjäksi kaivertamaan :D.
Annoin niille tänään muutaman pakastetun kärpäsen.
http://koti.mbnet.fi/anti89/muurahaiset/pakastekarpanen.jpg
Siinähän se möllöttää.
26.6.2006
Huomasin aamulla että yhteiskunta näytti tekevän muuttoa mutta sitten kun kurkkasin vähän tarkemmin niin ne pelästy ja vetäyty takaisin koeputken pohjalle. Nyt töistä tullessani huomasin kuitenkin että muoviputken joka vie itse pesään pohjalla oli jokin outo kasa. En ole ihan varma ovatko ne roskia vaiko munia, jos ovat munia niin kuningatar on kyllä outoon paikkaan ne vienyt sillä niitä ei ole kukaan vartioimassa ja ne ovat isona kasana siellä pohjalla vain, viereen on tuotu ilmeisesti myös yksi siemen areenan pohjalta missä koeputkipesäkin tällähetkellä on.
"roskat" tuskin olivat valmiina putkessa joten muurahaiset ovat ne siihen tuoneet, jos ovat munia niin varmaan pesästä hehkuvan kosteuden vuoksi ovat ne siihen sijoittaneet. Ihmettelen vain että mikseivät ollenkaan peremmälle jos ovat munia?
Ainiin, olivat kantaneet myös monia siemeniä jälleen pesäänsä areenan pohjalta.
http://koti.mbnet.fi/anti89/muurahaiset/messorbarbarusformicarium.jpg
30.6.2006
Eivätpä ole vieläkään muuttoa tehneet. Kuningatar toistuvasti käy tuon koeputken suulla muttei uskaltaudu sieltä pois.
Siemeniä ne ovat pistäneet poskeensa ja niille upposi kokonainen iso tippa hunajaakin aikasemmin.
2.7.2006
Huomasin että yksi muurahainen vaelteli siporex pesässä, saa nähdä tekevätkö pian muuttoa.
Samoin tein mielenkiintoisen havainnon että kuningatar oli poistunut koeputkipesästään ja mennyt juomaan areenan pohjalle tiputtelemaani vettä, myöhemmin muita työläisiä liittyi sen seuraan. Ilmeisesti messorin kuningatar on hieman itsenäisempi kuin monien kotiperäisten lajien?
Voi myöskin vaikuttaa että täällä on jonkinmoinen helleaalto menossa ja se piristää "Trooppista" lajia :)
18.7.2006
Surun uutisia :(.. Muutama päivä sitten yksi pieni työläinen oli hukkunut hunajaan :/. Kuitenkin yhteiskunta vaikuttaa eläväiseltä muutettuaan siporex pesään, muniakin on syntynyt rypäs ja toivon että tässä joskus vielä yhteiskunnan kasvukin lähtisi käyntiin! :)
Ainiin, en ollut uutisoinutkaan mutta yhteiskunta muutti koeputkesta siporexiin erään yön aikana!
Mukavilta näyttävät. :)
Paljonkos tämä laji tarvitsee talviunta?
16.8.2006
Hmm, en ole ihan varma talviunesta, taino muistin sen mutta en enää muista oliko se paljoa :). Etelä ranskasta laji on ni sen mukaan kuin muutkin lajit siellä taitavat koisia.
Yhteiskunta pärjäilee ihan hyvin, munia on tullut ja yksi työläinen jopa lisää! Ei ole alkanut vielä kasvu oikein ja siemeniä ovat kasanneet isot kasat pesän sisään. Olisi mukavaa nähdä kun isompia työläisiä alkaisi näkymään, mutta moista tuskin on vielä lähiaikoina/aikoihin odotettavissa :).
24.9.2006
Munia/toukkia on muutama ilmeisesti mutta yksi/muutama työläinen näyttää joko kuolleen tai mystisesti kadonneen jonnekkin..
Toivon että nyt se saisi vähän potkua kun sain monipuolisempaa ravintoa kehiin. (Hunajaa :>)
Murkku80
06.02.2007, 20:30
Terve Alkio!
Häiritsen sua näin,kun en pystynyt lähettää sulle yksityisviestiä! Mutta olen uusi jäsen ja olen aatellut tilata keväällä Messor barbarus lajin itselleni! Näin netissä selatessani sellaisen ratkaisun jossa lajille oli rakennettu terraarioon pesä Siporexista ja pesän päälle laitettu hiekkaa 3-5cm kerros joka toimi rehutusalueena. Voisiko tämä toimia kyseiselle lajille??Tietty asuisivat aluksi rehutusalueella koeputkessa. Miten muuten sun Messor barbarus murkut ovat voinneet??
Terveisin: Murkku80 :)
Moi murkku80
Sori kun kesti vastata, tulin vasta ranskasta.. :)
Niin mutta asiaan: Itse sain nuo messorit aika loppukesästä/syksystä niin en ehtinyt niiden toimintaa seurata, ja pesue oli aika pieni jonka sain. (joku 10-14 muurahaista).
Nyt en tiedä yhteiskunnan voinnista kun ne ovat olleet jo monta kk:ta talvilevolla, mutta muurahaisten määrä lähti minulla jonkinlaiseen laskuun kun ne eivät jostain syystä suostuneet oikein syömään ja kuningatar muni aika vähän / kasvuräjähdys viipyi.
Tämä saattoi johtua hyvinkin oman siporex pesäni kurjuudesta ja ruoka-areenan kurjuudesta myöskin sekä siitä kun en saanut niille oikein kunnon ravintoa. (Se areenan lattia oli mennyt tahmaiseksi sokerista/hunajasta kun en omistanut vielä kunnon ruokinta-astiaa ja siinä semmoista pesusienen palan tapaista että ei valu ympäriinsä)
Messor Barbarushan on sitten siementensyöjälaji että muista hankkia niille siemeniä :)
En tiedä tuon pesäratkaisun toimivuudesta, jos saisin hieman kuvaa niin voisin ehkä päätellä paremmin että miten toi on toteutettu. :)
Murkku80
10.02.2007, 00:57
Tervehdys taas!
Elikkä olen ajatellut vähän tämän kaltaista ratkaisua:
http://www.antstore.net/album_mod/upload/eff7b85c52c6b9811c9e8105a9ecff44.jpg
Ainoa ero on se,että siporexista kun teen nuo kammiot ja käytävät niin saisin samalla tehtyä kasteluputken pohjalle jotta saisin muutaman kammion kosteaksi. Ja tuo pinta tosiaan toimisi rehutus areenana.
Kuinka pitkän talvehtimisen pidät noille ja missä lämmössä? Joo siemeniä pitää hankkia ja kesällä voi antaa hyönteisiä myös? Oletko muuten antanut kastematoja ravinnoksi(niitä saisi ainakin helposti)?
Tervehdys taas!
Elikkä olen ajatellut vähän tämän kaltaista ratkaisua:
http://www.antstore.net/album_mod/upload/eff7b85c52c6b9811c9e8105a9ecff44.jpg
Ainoa ero on se,että siporexista kun teen nuo kammiot ja käytävät niin saisin samalla tehtyä kasteluputken pohjalle jotta saisin muutaman kammion kosteaksi. Ja tuo pinta tosiaan toimisi rehutus areenana.
Kuinka pitkän talvehtimisen pidät noille ja missä lämmössä? Joo siemeniä pitää hankkia ja kesällä voi antaa hyönteisiä myös? Oletko muuten antanut kastematoja ravinnoksi(niitä saisi ainakin helposti)?
Hmm joo voihan tuommoinen pesäratkaisu olla ihan toimiva, kunhan se kosteus ei pääse ihan pinnalle saakka tuolta alhaalta kun muuten se maa alkaa homehtumaan mitä luultavammin..
Talvehtimisaika on siitä suunnilleen kun täällä suomessa lämpötilat lähenee 0 ja sitten otan pois kun kevät koittaa ja lumet alkavat sulamaan, tosin tuo on kyllä aika keski-eurooppalainen laji niin ei niitä tarvitse pitää niin kauaa ainakaan kun täällä lapissa tämä talvi kestää :)..
Hyönteiset on jees, kovakuoriaiset yms voi olla niille aika vaikeaa saalistettavaa niin ne kannattaa tappaa/puolittaa ainakin kun pesua on vielä alkutekiöissään. Kastematoja en suosittele sillä ne ovat yllättävän isoja/kiemurtelevat aika voimakkaasti. Ja niiden se iho on aika vaikeasti rikottavaa muurahaisille, niin jos tapat ja pilkot sen niin saattavat pitää :). Pilkotut kärpäsentoukat / hunajasokerivesi luulisi olevan ihan hyvä ruokalähde :)
Messor yhteiskunta on tullut tiensä päähän, kaikki menehtyivät talvehtimisessa :( (liian kylmä tappoi ne uskottavasti)
Powered by vBulletin® Version 4.1.10 Copyright © 2012 vBulletin Solutions, Inc. All rights reserved.