allu
16.06.2010, 23:40
Noniin :D taas pitkästä aikaa sain hommattua itselleni yhdyskunnan joka nyt asustelee koeputki pesässä.
1. Päivä
Elikkäs, aamu alkoi ihan normaalisti, olin kotona datimassa kun veljeni juoksi sisään ja tuli kysymymään "onks tää kuningatar" pidellen kädessään mauriais kuningattaren kokoista mutta kellertävällä takamuksella varustettua yksilöä. Kysyin mistä hän on sen löytänyt ja hän totesi kääntäneensä ison kiven ja siellä oli monta murkkua ja toi iso juos pakoon. 3 sec päästä olin ominut kuningattaren itselleni ja 20sec päästä olin keräämässä työläisiä samaisen kiven alta.
Sain kasaan noin 40 työläistä + kuningattaren :D(huomenna meen farmaamaan lisää työläisiä :P )
Jälkikasvun määrä oli surullisen pieni mutta jo kahden tunnin päästä uudelleen sijoittamisesta koeputkeen oli sinne ilmestynyt iso kasa munia :)
2. Päivä
Aamu alkoi mukavasti ja ydyskunta oli "käpertynyt" kuningattaren ympärille.
Katselin murkkuja hetken ja huomasin munakasan taas kasvaneen, ajattelin hakea lisää työläisiä samasta pesästä.
Saavuin pesälle mutta se näytti hylätyltä, sain kuitenkin kaivettua noin 8 uutta työläistä.
katsahdin vähän matkan päähän jossa kiven vieressä oli hieman ruskeaa maata koholla, ajattelin heti että tuossa on keltiäispesä, tökkäisin kasaa kepillä ja yllätys yllätys siellä oli yksi suurimmista keltiäispesistä joita olen nähnyt, harmiksi en nähnyt tämän pesän kuningatarta mutta nappasin mukaan ison kasan toukkia :)
annoin toukat näille 8 työläiselle jotka söivät melkein puolet :eek: mutta loput ovat nyt tyytyväisesti kasvamasa isoiksi pieniksi murkuiksi keltiäis yhdyskunnassani :)
yhdyskunnan koko on nyt siis sen ~50 työläistä ja kuningatar :)
(samalla reissulla tuli myös pieni liekoyhdyskunta mukaan (kuningatar + 9 työläistä)(katso myynti/osto osio)
3. Päivä
Aamulla murkut olivat kököttämässä putken perällä aika passiivisesti, annoin tipetillä sokerivettä putkeen ja hetken päästä kulkue joi sokerivettä ja vei sitä pesään samalla kun uudet työläiset tulivat sitä hakemaan.
Munien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti, munakasa on nyt noin kuningattaren kokoinen :eek:
Huomasin juuri kun aloitin siivoamaan putkea että näistä on tullut äärimmäisen agressiivisia :eek:
kun työnsin pumpulia hieman putkensisälle uloimmat kolme työläistä juoksivat pumpulin kimppuun jonka jälkeen erotin ne laittamalla sormeni putken päähän ja vetämällä pumpulin siitä välistä, toimenpiteen aikana loput työläisistä juoksi täyttäpäätä puremaan sormeani mutta sain lopulta putken kiinni, nuo ovat yhe repimässä pumpulia joukolla :confused::eek:
4. Päivä
Chillailivat rauhallisesti putkessa.
5. Päivä
Munakasa taas kasvanut ja chillailu jatkuu, annan kohta varmaan taas sokeri vettä :)
6. Päivä
Annoin murkuille sokerivettä ja taas agressio nousi ihmeellisesti :S lisäksi annoin niille purtavaksi yhden fusca työläisen joka oli päässyt karkuun puraisi mua ja sain puol vahingossa runnottua sen huonoon kuntoon
7.Päivä
Annoin ruokaa ja toimenpiteessä kuoli 2 työläistä, RIP...
Nyt jätän nuo dieetille ja ruokin uudestaan ensi perjantaina.
Tämä Lasius Flavus yhdyskunta tullaan sijoittamaan Elimäen yläasteen/lukion tiloihin siporex pesään kesäloman jälkeen tai myydään 20€ hinnalla :)