Neutroni
11.05.2010, 11:53
Muurahaispesän rakentajia saattaa kiinnostaa reikien poraaminen lasiin. Tässä vähän neuvoja aiheeseen. Ostin rautakaupasta 6 millin lasiporan kokeillakseni miten se toimii. Yllätyksekseni jouduin toteamaan, että eivät markkinamiehet olleet tällä kertaa valehdelleet. Sain porattua reikiä jopa lasipurkkien kaareviin pintoihin.
Upotin purkin vesikulhoon ja porasin akkuporakoneella. Lasipora vaatii melko matalat kierrokset, maksimi oli 300. Porauksen saaminen alkuun kaarevalla pinnalla oli hieman haastavaa, koska lasiin ei voi tehdä alkukuoppaa, mutta kun se lähti, homma toimi kuin junan vessa. Yhden purkin pohjan sain irti, mutta kun tajusin että poraa pitää painaa alussa varovasti ja kun reikä ylettyy läpi vielä varovaisemmin, sain porattua siistejä reikiä. Yhden reiän poraaminen noin 2 millin seinämänvahvuiseen purkkiin vaatii monta minuuttia, joten kärsivällisyys ja maltti on valttia. Kannattaa tehdä pari harjoitusreikää, jos poraa jotain vaikeasti korvattavaa kappaletta.