Näytä koko versio : Oecophylla smaragdina
18.1.2007
Tulipa sitten tollaset kutojamuurahaiset hankittua. Pidin vähän salassa hankintaa näin foorumeiden osalta, koska on ollut niin surullisenkuuluisaa nää mun lajien menestykset. Ei ollut nytkään tarkoitus vielä aloittaa päiväkirjaa, mutta heti alusta asti kaikki näyttää niin perhanan loistavalta, joten uskalsin aloittaa kirjoittelun.
Eli siis tänään ne tulivat aivan hillittömässä koeputkessa Gerhardilta. Pistin suoraan terraarioon, jonka olinkin jo valmistellut valmiiksi kutojia varten. Ei aikaakaan, kunnes ne valtasivat koko terraarion. Heti alusta asti huomasin, että ne olivat valosta ja lämmöstä kovinkin innossaan, koska parveilivat spotti-valon valossa lasilla. Olin aiemmin ostanut nukkumaijan (Kasvi) terraarioon, jonne siirsin valokeilan. Meni noin vartti, niin muurahaiset kuto valokeilaan kahdesta lehdestä pesän. Sinne ne sitten vei ensin kaikki munat ja toukat ja perään kuningattaren hirveessä saattueessa. Siinä ei kuningattarella paljon jalat lehtiin osunut kun sitä vietiin. Munia toki ehti pari tulla matkan aikana. :D
Sitten voisi vähän kertoa luonteesta, koska se on poikkeuksellisen agressiivinen, jopa muurahaiselle. Ne meinaan oikeasti ei paljoa pelkää mitään. Kaikkeen liikkeeseen ne vastaa hyökkäyksellä ja kun purraan, niin irti ei lasketa edes hengen uhalla. Toinen erikoinen piirre niissä on se, että kun ne keksii jotain tehdä, niin ne tekee sitä tyyliin hamaan tulevaisuuteen. Esimerkiksi jos työläinen keksii pitää lehdestä kiini kutomista odottaessa, niin siinä asennossa voidaan olla minuutteja, ehkä jopa tunteja. Samaten kävi kun annoin kärpäsen. Kärpästä yksi työläinen roikotti liikkumatta varmana puolituntia, kunnes se tajusi pudottaa raadon alas.
Koeputken sisältö on myöskin jokseenkin mielenkiintoinen näin tyhjänä. Nuo nimittäin on tehnyt tuonne oikeita huoneita kutoen väliseiniä sisään.
Muutama kuva lopuksi.
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina8.JPG
Kuvassa kuningatarta viedään uuteen pesään.
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina5.JPG
Pesän rakennusta. Yksi työläinen pitää lehtiä tolleen lähempänä toisiaan kutomista varten.
19.1.2007
Mitään ihmeellistä ei ole tänään ainakaan vielä ehtinyt tapahtumaan, mutta päätin kirjoittaa pari huomiota.
Ensinnäkin tuo laji näyttäisi nukkuvan yönsä. Eli minkäänlaista yö-aktiivisuutta nuo eivät harrasta. Kun laitoin valot, niin muurahaiset olivat suurelta osin kaikki kerääntyneet pesään ja olivat sielä tyystin liikkumatta. Lähtivät tosin melko äkkiä liikkumaan valojen tullessa peliin.
Muurahaisilla on myöskin näemmä aamuisena rituaalina siivous. Aiemmin eilen huomasin, että kehittymättömiä työläisiä oli pudonnut alas multaan. Ajattelin silloin, että kyseessä olisi vahinko tai pesän "vuotaminen". Nyt kuitenkin huomasin, että niitä pudotellaan ihan tahallaan alas ja nuo mitä nyt aamusta tiputeltiin, oli ainakin hyvin kärsineen näköisiä. Eli luultavasti kuolleita "koteloita".
Eilen myöskin jossain vaiheessa heräsi kosteudesta kysymys. Eli miten itse pesään tulee kosteus. Illasta sen jo huomasinkin ja nyt aamusta taas näki hyvin mistä se tulee. Se tulee kasvin kasteesta. Eli vedestä, mitä kasvi työntään lehtien pinnalle itsestään. Pisaroita oli pitkin kukkaa ja näemmä niitä kastepisaroita oli pesässäkin.
EDIT: Pari uutta kuvaa:
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina10.JPG
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina11.JPG
Toisessa kuvassa näkyy vartiosto pesän suuaukolla ja toisessa työläisten tekemää seinää, joka kiertää kahden lehden välin ympäriinsä muodostaen pussin.
Edittiä lisää:
Päivän mittaan olen huomannut, että nuo muurahaiset hoitavat kasvia, jossa asuvat. Vaikka ne tuntuvat kaikki roskat pudottelevan summassa alas, niin ennenpitkää joku työläinen menee roskia keräämään alalehdiltä ja pudottelevat niitä alemmaksi. Samalla näyttäisi menevän muutakin roskaa mitä lehdille on joutunut istutuksen sun muun johdosta.
Merkillinen seikka on myöskin se, että muurahaiset eivät tiputa pelkkiä roskia, vaan ihan elävän näköisiä toukkia ja "koteloita" (Toukasta aikuiseksi muodostuvia työläisiä, jotka ovat jo saaneet väriäkin.) ja näitä on kannettu myöskin kasvin alta pois pitkin multaan. Yksi pieni kuoppa terraarion nurkassa näyttäisi olevan oikeinkin suosittu eläville toukille ja koteloille. Kyse ei kuitenkana ole isoista määristä. Puhutaan ehkä 10-20 toukasta ja kotelosta. Yhdeksi syyksi epäilen buustausta. Ehkä pesuetta on buustailtu ja viaraasta pesästä tullut jälkikasvu halutaan hävittää.
ChetuNat
19.01.2007, 18:41
Mielenkiintoinen laji tämä. :)
Onpa näyttävän näköinen laji. :-)
Todella mielenkiintoiselta näyttää, lisää kuvia! :)
Upeeta! Mahtavaa! Sitten vaan muistat päivitellä päiväkirjaa :D
20.1.2007
Eilen muurahaiset söivät niin paljon hunajavettä, ettei tänään kelpaa vaikka pistin ihan pesän suuaukon tuntumaan.
Toissa yönä muurahaiset leikkasivat seinää auki ilmeisesti tuulettaakseen. Reiän ne sitten eilen aamupäivästä sulkivat. Viime iltana sama toistui siltä osin, että reikä tehtiin, mutta tänäänpä sitä ei suljettu. Syynä voi olla se, että pistin huoneen lämpöpatterin päälle ja terraariossa nousi lämpö samantien 2 astetta. Tästä syystä tai sitten jostain muusta syystä, muurahaiset ovat olleet tänä päivänä erityisen aktiivisia, juossen pitkin terraariota. Voisi koettaa jossain vaiheessa käydä ostamassa jotain ruokaa noille. Esimerkiksi kärpäsentoukkia tai sirkkoja ja katsoa josko hyönteiset menisivät kitaan.
Eilisen illan ja tämän päivän aamupäivän muurahaiset ovat pääsuuaukon suuaukkoa kaventanut huomattavasti kutoen seinää.
Yhden erikoisen tapauksen näin myöskin aamupäivästä. Yksi työläinen roikotti toista työläistä alaspäin lehdeltä. Roikotettava työläinen näytti aivan "avautuneelta kotelolta". Eli jalat olivat vielä jonkinlaisessa siistissä asennossa ja työläinen hivenen liikutteli itseään. Työläinen pudotettiin hetkenpäästä alas alemmalle lehdelle. Siinä se sitten makasi selällään, liikuttaen hivenen jalkojaan. Jossain vaiheessa se sitten oli kadonnut. Oliko joku sitten pudottanut sen maahan (En tosin nähnyt mullassa sitä.), vaiko onko se lähtenyt kävelemään?
22.1.2007
Näyttäisi siltä, että koteloiden sekä toukkien tiputtelu pesästä on lakannut. En oikein tiedä missä noiden varsinainen suuaukko nyt on, koska tuota tuuletusaukkoa ne tuntuisivat edelleenkin käyttävän tuuletukseen, koska se aukastaa välillä ja suljetana taas. Siinä vaan ei enää tunnu olevan ajankohdan kanssa mitään tekemistä.
Laitan tähän kuvasasarjan pääsuuaukon kehityksestä, jossa lopussa on uusin kuva missä aukko on suljettu kokonaan:
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina5.JPG
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina10.JPG
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/Smaragdina12.JPG
23.1.2007
Edellisissä kuvissa esiintynyt "pääsuuaukkon" silkkiseinä oli yön aikana revennyt liitoksestaan. Eli yläpuolen lehden pinnasta seinä oli lähtenyt koko matkaltaan irti.
Päivän mittaan seinää on rakenneltu uudestaan ja hyvää vauhtia korvaava seinä onkin jo valmistumassa.
Tein myöskin havainnon katsellessa uuden seinän tekoa. Aiemmin oletin muurahaisten vain tökkivän toukkien päitä lehtien reunoihin muodostaen langoille liitoksen lehtiin, mutta näin ei ole. Itse asiassa työläiset asettavat vain toukan hyvin lähelle kohdetta mihin lanka pitäisi kiinnittää ja toukka itse asettaa langan pään kiini kohteeseen suoristamalla päänsä osuen kohteeseen. Eli työläiset ovat jo toukka-asteella työtä tekeviä työntekijöitä, eikä pelkkiä työkaluja.
9.2.2007
En olekkaan pitkään aikaan mitään kummallista kirjoitellut. Joku olisi voinut veikata, että pesue kuollut (Typical for me), mutta näin ei ole.
Pesue on itse asiassa kasvanut, tai muuten kasvanut nuo tarpeet tilalle. Ne meinaan tänään aamusta väsäs toisen pesän toiseen lehteen. Otan vielä tänään lisää kuvia.
Tosi komialta näyttää. Kuinka isoa terraariota käytät? Voisitkohan ehkä postata jonkun kuvan, ihan mielenkiinnosta haluaisin nähdä minkälaisen formikaarion olet rakentanut?
Akvaario on 140 litrainen, joka on lasilla erotettu noin puoliksi. Akvaario on itseasiassa tasan se sama, joka oli Atoilla. Mutta onhan tuo sisustettu nyt erilailla ja voisinkin tosissaan ottaa sellaisen "yleiskuvan" tuosta sen lisäksi, että otan muutaman muunkin kuvan tuosta noiden uudesta "hankkeesta".
10.2.2007
Aika selväksi on tullut, että se toinen pesä ei ole korvannut alkuperäistä, van se on lisäosa.
Näin tuossa kerran, että työläinen kantoi paria toukkaa uudesta takaisin vanhaan. Ilmeisesti ne näin säätelee lämpöjä sopiviksi toukille.
Pari uutta kuvaa:
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina17.JPG
Koko komeus.
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina18.JPG
Uuden pesän suuaukko.
Murkku80
10.02.2007, 19:04
Hienon näköinen!! :) Kuinka paljon tuohon yhdyskuntaan kuuluu noita muurahaisia? Tulisi jo kevät että pääsisi alkuun!! Siporexiakin joutuu hakemaan Turusta,kun ei 60 000 asukkaan seudulta sitä mukamas löydy... :(
En ole varma, mutta kun sain tuon pesueen, niin arvioisin 50-100 olevan. Kalyttan sivuilla oli tuosta pesueesta, että olisi noin 100. Toisaalta sen alkuperäisen smaragdinan pesueen kuningatar kuoli (Kuoli jo Kalyttalla ennen toimitusta), jonka olin ostamassa. Tämä minkä sitten lopulta sain, oli joku toinen pesue.
11.02.2007
Muutamia päiviä putkeen seuranneena huomasin, että nuo pitävät aina 2-3 työläistä vartiossa kasvin varsilla lähellä mullanpintaa.
Vartiossa olevat työläiset ovat päät alaspäin, jolloin ilmeisesti heti uhkan nähtyään painelisivat ylös pesäänsä ilmoittamaan uhkasta.
Muöskään työläiset eivät enää vaeltele juuri ollenkaan pitkin terraariota. Kaikki työläiset ovat joko pesien sisällä tai vartiossa välittömässä läheisyydessä pesien suuaukoilla.
Annoin myöskin noin viisi kärpästä niille ruuaksi, jotka ne kaikki kantoivat pesiinsä.
14.02.2007
Mitään erikoista ei ole sattunut, paitsi pistin timjamin siemenpaperin tonne terrana itämään ja siihen kerääntyi sitten pieniä hyönteisiä. Niitä smaragdinat siten alkoi metsästämään.
Muutamia kuvia:
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina19.JPG
Sälli suojelee henkeen ja vereen hunajavesilaariaan!
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina20.JPG
Sivukuvassa työläinen. Näkyy hyvin koko profiili.
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina21.JPG
Kamerakin tuntuu vähän liian uhkaavalta. :D
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina23.JPG
Työläinen metsästää niitä pienhyönteisiä.
Täytyy vielä sanoa että vaikuttaa todella mielenkiintoiselta lajilta, ja on muuten aika komian näköisiä. Etkö pelkää että joku päättää tehdä itsemurhan hukuttautumalla tuonne hunaja-järveen?:eek: Ainakin mitä omista murkuista olen tuskallisen monta kertaa havainnut, että jos löytävät pienenkin lammikon niin kohta siellä on vähintään yksi raato.
Smaragdinoilla ei ole tuota ongelmaa, koska niillä on poikkeuksellisen kovat otteet jaloissa. Esimerkiksi lasistakin ne saa niin kovan otteen, ettei niitä saa irti muutakuin repimällä väkisin, jolloin voi jopa jalat irrota.
17.2.2007
Eilen alkuyöstä nuo sitten muuttivat kokonaan tuonne uuteen pesäänsä. Katselin tuossa ensin alkuun, että ompa kova kuhina pitkin kasvia ja vanhan pesän suuaukolla. Pian huomasin, että kuningatar kurkki suuaukosta ulos. Työläiset monta minuuttia yritti kiskoa kuningatarta pois pesästä, kunnes yksi iso majori otti sitä niskasta kiinni ja veti. :D
Työläiset teki eilen kolmannenkin pesän yhteen avautuvaan lehteen, mutta se projekti on näemmä unohdettu ja lehti on annettu aueta.
Kuvia ei nyt valitettavasti ole lisää eikä ehkä tulekkaan vähään aikaan, koska rikoin kamerani.
20.2.2007
Tossa toissapäivänä huomasin, että myöskin home kelpaa. Olivat murkut raastaneet hunajavesikipasta homeklunssin tonne pesän tuntumaan. Jonkun aikaa ne sitä siveli ja ehkä söivätkin ulkopuolella pesää, mutta myöhemmin home oli tiputettu multaan.
Täytyy toivoa, että hyvin kasvanut pienhyönteistöni tuhoaa mokoman sieltä mullasta eikä ala mitään epidemiaa.
Äsken (Ehkä oli vielä eilisen puolella, koska kello nyt noin 0:40) annoin neljä kärpästä. Jännä tyyli noilla tappaa saalis. Ne jotenkin kykenee lamauttamaan hyönteisen noin parissa sekunnissa ja sen jälkeen ne yksinkertaisesti brutaalisesti repii saalista päästä ja perseestä vastakkaisiin suuntiin, kunnes kidutuksen tuloksena saalis kuolee. Jotkut kärpäset on tässä kurmuutuksessa jopa revenneet keskeltä.
Lisävoimaa vetämiseen saadaan sillä, että kaverin hanurista saattaa kaveri vetää, jolloin tilanne on vähänkuin köydenveto. :D
20.2.2007
Tuli tehtyä pari koetta noilla.
Ensin kokeilin päästää yhden työläisen vapaalle ja tuputtaa kärpästä. Se sitten otti kiini päästä ja sitten koetin kiskoa kilpaa sen kanssa. Vedin kärpästä ja muurahainen tuli jalat viivasuorana perässä lasia pitkin, muttei laskenut irti. :D
Sitten koetin seuraavaksi ottaa murkun käteen ja laittaa terraarioon takaisin lehdelle. Meni hetki niin se työläinen jotenkin (Ilmeisesti tärisyttämällä lehteä) sai hälytettyä lisäporukkaa. Pesästä iski kymmenittäin työläisiä ja ne juoksivat työläisen ja kärpäsen luo apuun.
Seuraavaksi kokeilin saalistusta. Laskin kaksi elävää ja täysin tervettä kärpästä terraarioon. Toinen oli vielä niin tuore tapaus, ettei siivet ollut kehittyneet ollenkaan. Joten se ei pystynyt lentämään. Toinen oli täysin kehittynyt, joten se pystyi lentämään.
Siivetön loikkas unimaijaan ja ilmeisesti pyrki alas kukasta, mutta oli jäänyt satimeen vartiostoon, joka sijaitsi aivan mullan tuntumassa. Sielä se revittiin brutaalisesti sisälmykset esille, sekä puolet jaloista irti ja kannettiin pesään.
Siivellinen tapaus olikin jo isompi projekti. Muurahaiset alkoivat muodostamaan ansoja. Eli ne muodosti ryppäitä pitkin terraariota, odottaen kärpäsen lentävän ryppääseen (Olettamus). En kuitenkaan nähnyt itse kiinijäämistä, mutta kuulin isohkon surinan jossain vaiheessa ja menin katsomaan tilannetta. Kaksi työläistä oli saanut kärpäsen kiiini ja vetivät vanhaantapaan vastakkaisiin suuntiin kärpästä. Tosin jaloista, jolloin kärpänen liiskaantui lasiin kiini. Vaikka kärpänen yritti lentoon siipiä heiluttelemalla, niin mitään mainittavaa eroa ei syntynyt. Kärpänen ei yksinkertaisesti edes hiavahtanut paikaltaan. Hiljalleen työläisiä kertyi kärpäsen kimppuun ja siivistä otettiin kiini, jolloin ei paljoa enää liikuskeltu.
Kärpästä alettiin hiljaa viedä kohti pesää. Tosin se vähän matkalla räpytteli siipiään, joten murkut taas vähän venytteli sitä lisää. :D Myöhemmin se sitten vietiin pesään.
20.2.2007
Uusi kamera on käytössä ja tässä kuvat:
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina24.JPG
Pari työläistä rinnatuste.
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina25.JPG
Uuden pesän suuaukolta
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina26.JPG
Tässä kuvasssa ei ole oleellista se mitä piti kuvata, vaan se mitä tuli. Meinaan ylättävän hyvä kuvanerotus kuvassa kun katsoo tuota paperia alhaalta.
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina28.JPG
Toinen kuva suuaukolta.
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina30.JPG
Vähän koominen kuva, jossa työläinen irvistelee keskeltä kukkaisniittyä. :D
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina31.JPG
En osannut vielä zoomia käyttää ollenkaan tässä kuvassa, mutta jos tarkkaan katsoo, niin tuolla kauempana näkyy sirkka, jota teloitetaan.
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina32.JPG
Hyvä ja kontrastinen kuva työläisestä sivusta.
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina33.JPG
Hyvin läheltä otettu kuva, jossa työläinen on "hiaman" varautunut.
Tosi hienoja kuvia, onko sulla "tavallinen kamera" vaiko jopa järjestelmäkamera?
Tavallinen 130€ kamera. On parissa vuodessa kamerat taas kehittyneet ja hivenen paremman kameran kuin tuon Sanyon, sai todella edullisesti. Sanyon maksoi noin kaksi vuotta sitten reilu 200€. En nyt tarkkaa hintaa muista, mutta oisko ollut 230-240€ sillon joskus. Noin satkun hinnanalennus tekniikkaan nähden on siis tapahtunut parissa vuodessa.
23.2.2007
Laajennukset vain jatkuvat. Uusi pesähanke on jo ulkoisesti valmis. Eilen sen rakennus aloitettiin. Otin paljon kuvia, joista vain kaksi toistaiseksi upittu tänne.
Alkaa myöskin multa muistuttamana pahasti sirkka-/kärpäshautausmaalta. :D
Ja ne kuvat:
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina36.JPG
Nykyisin käytössä olevan pesän päältä kuhinaa. Lehden reunat ovat kuivuneet. Johtuen ilmeisesti spottivalon kuumuudesta.
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina37.JPG
Yleisluontoinen kuva, jossa näkyy edessä käytössä oleva pesä ja taustalla rakennetaan uutta.
Vautsi:) lisää kuvia vaan, tosi hienolta näyttää. Ja muista päivitellä päiväkirjaa!;)
3.3.2006
Sirkat on kai mutusteltu mitä annoin aiemmin ja nyt alkaa taas työläiset levittäytyä pitkin terraariota ikäänkuin hakien lisää syömistä, mutta ei siitä sen enempää. On tapahtunut paljon muutakin.
Aiemmin rakenteilla ollut projekti on haudattu ja pussi on itseasiassa revennyt auki jo. Tosin työläiset jossain vaiheessa tekivät toisen vastaavan pussin muualle. Tämä uusin projekti on nyt hiukan tuonut kysymyksiä. Ilmeisesti nämä uudet projektit ovat olleet vain lähinnä "satelliittejä", jotka on tarkoituksellakin tehty huonosti. Uusin pussi on tyyliin "Kunhan hänessä on" rakennettu. Sinne pussiin näkee saumoista hyvin sisälle ja huomaa, ettei sielä ole mitään väliseiniä jne. Huomasin tästä uusimmasta pussista, että ne kerää sisäänsä kosteutta. Ajattelinkin, että ne ovat lähinnä "kaivoja" muurahaisille, joista ne saavat puhdasta vettä kätevästi. Myöskin tässä uusimmassa niillä on tapana säilyttää toukkia muutaman tunnin päivässä. Syytä voi vain arvailla miksi näin tehdään. Mutta toukkia ei ole koskaan paljoa ja vartiostokin on minimaalista ja useasti joukossa on aivan vaaleita -juuri kehittyneitä- työläisiä.
Tein myöskin muutamia muitakin havaintoja noista. Ainakin ne tuntuvat kesyyntyvän. Nykyisin voin tuttavallisesti laittaa käden terraarioon ja ojentaa sormeni kohti työläisiä, jolloin ne tuntosarvillaan "tervehtivät", välittämäti sen kummemmin kädestäni.
Muutamia kuvia ajoilta kun ne tekivät tuota pesäpussiaan, joka jo romahtanutkin:
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina38.JPG
Muutamia työläisiä pesän päällä.
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina39.JPG
Kun ravistelin pesää, niin työläiset tuollain jonossa juoksivat kohti uhkaa. Tämä oli myöskin aika mielenkiintoista, koska jos kasvia koputti tai sitä ravisteli, niin työläiset osasivat pesän sisältä paikallista tarkalleen kohdan ja tulivat jonossa suoraan pesän sisältä kohti uhkaa täsmällisesti.
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina40.JPG
Näkymää takaovelta, kun se vielä oli avoin.
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina41.JPG
Saumojen yhdistämistä porukalla.
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina42.JPG
Edellinen tilanne eri kuvakulmasta. Kun saumat on saatu yhteen, niin seuraavaksi tulee työläisiä toukat leuoissaan kutomaan saumat kiini. Sen aikaa työläiset pitävät saumoja yhdessä.
Taas hienoja kuvia, käytätkö kenties jotain lähi-objektiivia vai Pitääköhän minun kenties investoida uuteen kameraan? Kerrotko vielä minkä kokoisia nuo Smaragdinat ovat?
Käytän ihan Canon A430 kameraa. Enkä käytä mitään lähi-objetteja tai linssejä.
Aiemmin käytin Sanyo S4 kameraa. Mielestäni tämä uusi Canon on parempi ja se muuten maksaa vain liki 130 euroa. Sanyon tosin maksoi kaksi vuotta sitten noin 230 euroa, joten kehitystä on hinnoissa tapahtunut.
15.3.2007
Ei mitään ihmeellisiä juttuja tälläkertaa. Hiukan asettunut nuo muurahaiset. Ainoat merkittävät asiat ovat ruokahalu ja uusi pesäpussi. Uusimpaan pussiin tekivät parvia sun muita väliseinää. Tosin kutoivat sitten myöhemmin aukot umpeen, enkä enää näe tuonne sisälle.
Ruokahalu on sen erta kasvanut, että ennen se 6-10 sirkkaa riitti kerta-annoksen, mutta nykyään pitää laitta kerralla se 20 sirkkaa.
Tarkoituksena olisi tilanahtauden takia poistaa aika pian tuo väliseinä ja laajentaa terraarioksi koko akvaario ja lisätä kasveja, joihin muurahaiset voisi laajentaa pesäänsä.
Tuon vanhimman pesäpussinsa nuo hylkäsivät ja leikkasinkin sen irti tuolta. Tosin olivat purkaneet sisustuksen, joten mitään merkittävää ei pussin sisältä paljastunut.
Nipletius
15.03.2007, 17:32
Hienoja kuvia. Eikö olisi kätevämpää antaa noille isoja torakoita eikä sataa sirkkaa kerralla?
Noh saahan noita sirkkojakin isoja ja pieni. Olen ostanut nyt pieniä. Olen todennut, että pienemmät hyönteiset ovat helpompia noiden mutustella, joten siksi ostelen pienempää "riistaa".
Hauska kuulla että murkut voivat hyvin :) vielä kun kolona kasvaa tuosta niin siitä tulee varmaan upea. Ja onhan toi sinällään ihan hyvä sijoitusmielessäkin, kolonan kasvaessa arvo lisääntyy, ja jos joskus kyllästyy touhuun niin pistää myyntiin :) joku firma varmasti maksais vakaasta yhdyskunnasta maltaita :) kuvaa kehiin nyt vaan :)
Noh saahan noita sirkkojakin isoja ja pieni. Olen ostanut nyt pieniä. Olen todennut, että pienemmät hyönteiset ovat helpompia noiden mutustella, joten siksi ostelen pienempää "riistaa".
Tai sit laitat niitä "siiroja" mistä sillon ircissä keskusteltiin :D
Murkku80
15.03.2007, 18:41
Noh saahan noita sirkkojakin isoja ja pieni. Olen ostanut nyt pieniä. Olen todennut, että pienemmät hyönteiset ovat helpompia noiden mutustella, joten siksi ostelen pienempää "riistaa".
Minkä hintaisia nuo sirkat ovat??Ja annatko itse murkkujen metsästää ne??
En oo ottanut lukua paljon maksaa. 20 senttiä maksoi M kokoiset. Nuo on S.
...ja annan toki noiden itse metsästää.
En oo ottanut lukua paljon maksaa. 20 senttiä maksoi M kokoiset. Nuo on S.
...ja annan toki noiden itse metsästää.
Siis yks kpl maksaa 20c? Huhhuh.
Näin tekee. Oishan tuo taloudellisesti kannattavempaa kasvaattaa itse sirkat. Mutta se siristys ei oo kiva. Tosin on olemassa sirkkoja jotka eivät siritä.
13.04.2007
Ei ole tullutkaan vähän aika päiväkirjaan laiteltua tekstiä, mutta jospa laittas vähän kuvia ja hiukka tekstiä.
Pesue on ilmeisen paljon kasvanut ja vähän sellanen tunne, että tuo nukkumaija alkaa jäämään noille ahtaaksi. Pitänee siis lähiaikoina ottaa väliseinä pois ja istuttaa lisää kasveja.
Hiukan kuvia:
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina43.JPG
Näin kävi mauriaisten työläiselle.
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina44.JPG
Vertailussa iso toukka ja muodonmuutosta käyvä työläinen.
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina45.JPG
Pesueeseen on myöskin ainakin tämä yksi "true"-majori kehittynyt. Tämä yksittäinen majori on huomattavasti isompi kuin muut työläiset. Mittaa työläiselle on noin 1,2-1,5mm.
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina46.JPG
Erittäin huono kuva, jossa työläiset ovat rakentaneet pitkähköjä siltoja toisistaan, joilla työläiset kiskovat lehtien reunoja yhteen ompelua varten.
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina47.JPG
Valmis lopputulos, jota ylemmässä kuvassa rakennettiin ja päällä huomattava määrä työläisiä.
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina48.JPG
Sama kohde kuin yllä, mutta eri vinkkelistä.
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina49.JPG
Muutama työläinen.
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina50.JPG
Yksittäinen työläinen hyvin läheltä.
Sampsahl
05.05.2007, 11:24
Älä vaan lopeta. Tosi mielenkiintonen laji, paljon se muuten makso?
25.5.2007
Tässä on jonkun verran sattunut ja tapahtunut. Smaragdinoille iski massiivinen loisongelma ja murkkuja kuoli mielettämästä niiihin. Mutta nyt tehoruokinta ja terran kosteuden nostaminen tramaattisesti ja lämpöjen pito alhaalla on karsinut loiset puoleen ja itse muurahaiset eivät enään kanna pahemmin loisia, vaan ne (Loiset) elää tällähetkellä pääasiassa kasvissa. Siitäkin vähentyen hiljalleen. Loiset ilmeisesti tulivat ostamastani säilykeruokapurkista.
Minkä tyyppisiä ne loiset oli ja missä ne loisi? Oliko nämä säilykkeet niitä puolinahkeita säilykesirkkoja, vai mistä oli kyse, että tietää varoa? Toivottavasti eivät jää pysyväksi riesaksi tai ainakaan leviämään muihin muurahaisiin.
Ne on tollasia luokkaa < 0,5 millisiä pieniä pisteitä, jotka muuraavat noi murkut kunnes ne ei enää kykene liikkumaan. Tosin tämänkaltainen kehitys on loppunut kokonaan. Ne pesii mullassa jos kyllin kuivaa (Joten pidän sitä nyt litimärkänä) sekä kaikkillaa pinnoilla (Lasi muovi jne). Muurahaisissa ne näytti olevan ensin alkuun perseessä ja sitten leukojen alapuolella kuin joku tuhkarokko. Pisteet oli tosin harmaita.
Niitä tuli Exoterran tollaisista perhosentoukista.
ChetuNat
10.06.2007, 20:43
Shadown, minkä takia minun kutojani (siis nuo P.divekset) ei tee tuollaisia samanlaisia pesiä noista lehdistä?
Varmaan siksi, koska sille lajille tyypillisesti ne ei vaan tee. Tuo sinun lajisihan kutoo johonkin puiden koloihin tms pesänsä.
Mitä murkuille nyt kuuluu? (Jos ne on edes enään hengissä.)
22.6.2007
Taitaa olla smaragdinoillakin sitten hauskaa tämäkin juhannus kun saavat olla sienessä:
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/Acromyrmex23.JPG
Tunnistaako ketään tätä sientä?
Nipletius
22.06.2007, 12:10
Näyttää myrkylliseltä. Oisko jonkinlainen kärpässieni?
Jos toi onki se sieni mikä menee noihin murkkuihin sisälle ja kuoriutuu sieltä kun ovat vielä eläviä:eek: www.utexas.edu/courses/zoo384l/sirena/species/fungi/
Näyttää myrkylliseltä. Oisko jonkinlainen kärpässieni?
Jos toi onki se sieni mikä menee noihin murkkuihin sisälle ja kuoriutuu sieltä kun ovat vielä eläviä:eek: www.utexas.edu/courses/zoo384l/sirena/species/fungi/
Näyttää myrkylliseltä? Siis mihin tämä perustuu? Enkä usko, että olisi kärpässieni. Tuossa hatussa on tollasia uurteina ylhäältä alas, sekä se on sellanen rosonen.
Tollaset hyönteisistä kasvavat sienet ilmeisesti tekevät vain noita "itiötattejaan" vain hyönteisistä, eikä multaan.
Ihan siisti tatti on kyl :)
Nipletius
22.06.2007, 21:48
No se oli vaan sellanen heitto.
Sieni voisi olla mielestäni: nuori valkokärpässieni tai nuori harmaamustesieni:rolleyes:
Harmaamustessieni: Lahottaja kasvaa puissa (puun haaroissa), nurmikolla
ja onko lakki ohut silkkimäinen, jos on veikkaan harmamustesientä:D
Mustesienissä taisi olla hatun alla värjäävää mustaa. Tämän hatun alla ei ole.
juu, mustetta pitäis tulla myös kun sormien välissä helttaa pyörittelee.
(ei ehkä kannata koikeilla):rolleyes:
Noh, vähän valotin tota terraa, niin lämpö sitten tappo sen tatin. Kokeilen pitää taas pimeessä, josko kasvais uus tatti sinne.
teeppä silleen, niin pääset ehkä hyvässä lykyssä sieneen:D
28.11.2007
Uutta materiaali näistäkin.
Pesue on ollut huonolla hoidolla ja pesue on pienentynyt huomattavasti. Mutta nyt olen taas panostanut ja pesue lähtenyt uuteen kasvuun ja tehneet pesänsä tuohon päälilasiin:
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina54.JPG
Onko muuten kokonaiskuvaa saatavilla tuosta pesueesta tiloineen?
Onko muuten kokonaiskuvaa saatavilla tuosta pesueesta tiloineen?
Noi uusimmat kuvat ovat koko pesueesta. Noi on sitten 120 litraisessa akvaariossa johon olen teettänyt lasiset päälilasit, joissa on kummassakin noin 10 sentin reiät ja ritilät päällä. Sisällä kasvaa saniainen ja nukkumaija.
28.11.2007
Uutta materiaali näistäkin.
Pesue on ollut huonolla hoidolla ja pesue on pienentynyt huomattavasti. Mutta nyt olen taas panostanut ja pesue lähtenyt uuteen kasvuun ja tehneet pesänsä tuohon päälilasiin:
Enpasteekuvia
Hieno kuva, ja hyvä että homma on lähtenyt taas käyntiin takapakin jälkeen. Ja tuo on ilmeisen hauska että ovat tehneet pesän päälilasiin, näkeepähän touhuja.
2.12.2007
Kuningattaresta lähikuvia:
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina55.JPG
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina56.JPG
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina57.JPG
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/1/smaragdina58.JPG
Pitkästä aikaa taas täällä!
Pesue tosiaan vaihtoi kasvattajaa eilen ja arvaatte varmaan kuka on uusi isäntä. Tarkoitus olisi pistää terra uusiksi kun nykyinen on vähän villiintynyt. Sieni vallannut maanpinnan ja tuo puoli missä muurahaiset tällä hetkellä ovat on ihan saniaisten peitossa. Ei tietenkään muurahaisia haittaa!
Harkitsin noiden laittamista myös suoraan johonkin sopivaan huonekasviin, mutta terrassa pääsee niin helposti seuraa pesänsisäistä toimintaa, että taidan pitäytyä siinä. Yksi vaihtoehto on myös "koeputkipuu", mikä soveltuu noille hyvin. Kauneimmillaan ovat kuitenkin kun itse pesänsä rakentavat ja toi Jussin systeemi on tosi hyvä - vaatii vaan ajoittain vähän huoltoa :) Mutta hyviä ideoita saa esittää.
Pari yleiskuvaa terrasta. Murkut on nyt vähän kameran tavoittamattomissa ja olen vielä tässä vaiheessa niin p*sk* kuvaa mitään, että makrokuvia saadaan odotella.
Muutto tosta Jussin terrasta oli aika mielenkiintoinen. Pesä oli päällyslasissa edelleen ja oli tiukka suunnitelma valmiina, mutta ei se oikein toiminu ja piti perääntyä ja keksiä plan B. Purevat muuten ihan kohtuullisesti vaikka aika pieniä ovatkin :) Noiden leukojen muoto on muutenkin ehkä hiukan tavallista soveliaampi siihen hommaan. Luonnossa metsästävät kai melkein yksinomaan elävää hyönteisriistaa ja tappelevat keskenään alituiseen. Ei turhaan pidetä erittäin aggressiivisena lajina!
Mutta lopulta sain kuitenkin pesän irti ja uuteen terraan, jonka jälkeen sain pari tuntia atuloilla metsästää paenneita työläisiä. Olin niin hellällä päällä etten viitsinyt terminoida kun muutaman erittäin hankalan tapauksen :D Terrasta löytyy joku fiikus ja kahvipensas. Pesän ovat tehneet kahvipensaaseen, kahden lehden väliin. Alkuperäinen irti revitty pesäkin taitaa vielä olla käytössä. Pitäisi vaan äkkiä saada toi saniaisen raato pois tuolta ennenkun taas villiintyy. Terra on melko pieni 50 litranen akvaario.
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/5/8/img_6193.jpg
http://www.muurahaiset.net/gallery/files/5/8/img_6194.jpg
Powered by vBulletin® Version 4.1.10 Copyright © 2012 vBulletin Solutions, Inc. All rights reserved.